Miehen epäillään teurastaneen yli tuhat lammasta tainnuttamatta Pohjanmaalla – Yle: Kyse laittomasti tehdyistä halal-teurastuksista

Maatalous

Pohjanmaalla tutkitaan epäiltyä törkeää eläinsuojelurikosta. Keski-ikäisen miehen epäillään teurastaneen lampaita tainnuttamatta, tiedottaa poliisi.

Miehen uskotaan lopettaneen lampaita siten, että verenlasku on tehty eläimelle leikkaamalla kurkku auki ilman tainnutusta. Raaka lopettamistapa aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä.

Esitutkinnassa selvitetään vuosina 2016–2020 tehtyjä yli 1  300 lampaan teurastuksia.

Ylen tietojen mukaan tapauksessa on kyse laittomasti tehdyistä halal-teurastuksista. Muslimien uskonnollisten sääntöjen mukaan ruoaksi käytettävä eläin on teurastettava tietyllä tavalla. Suomessa halal-teurastus on laillista, kunhan verenlaskua ei tehdä ennen eläimen tainnuttamista.

Pääepäilty on esitutkinnan aikana ollut vangittuna ja neljä muuta epäiltyä on ollut kiinni otettuna tai pidätettynä.

Avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen epäillään lisäksi lähes kymmentä lammastilan pitäjää.

Jutun puoli vuotta kestänyt esitutkinta jatkuu poliisin mukaan vielä kuukausia.