Metsästyskoiran riski kohdata susi on nyt edellissyksyä suurempi

Suurpedot

Metsästyskoiran riski kohdata susi on tänä metsästyskautena viime syksyä suurempi, tiedottaa Susilife-hanke.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan susikanta on kasvanut viime vuodesta. Lisäksi Luken toissavuonna pannoittamien susien paikkatietoa ei ole enää käytettävissä metsästyksen suunnittelussa, sillä viimeisetkin pannoista lakkasivat toimimasta joulukuussa 2020.

Synnyinlaumansa jättäneet eli vaeltavat sudet liikkuvat laajalla alueella, ja niitä saattaa esiintyä missä päin maata tahansa.

Viime vuosina susikannan painopiste on siirtynyt Länsi-Suomeen, mutta suden aiheuttamia koiravahinkoja tapahtuu eniten Itä-Suomessa. Vahinkotapauksia kirjataan Suomessa keskimäärin 30–50 vuosittain, mutta viime vuonna niiden määrä oli 57, Susilife kertoo tiedotteessaan.