Luken toimipaikkojen karsiminen on hallituksen ideologista keskittämistä, keskustaedustajat kritisoivat – "Alueita jaetaan taas kerran voittajiin ja häviäjiin"
Keskustan kansanedustajat Anne Kalmari, Vesa Kallio, Markku Siponen, Olga Oinas-Panuma ja Timo Mehtälä ovat huolissaan Luonnonvarakeskukseen (Luke) kohdistuvista leikkauspaineista. Luke joutuu keskittämään toimintojaan ja luopumaan toimipaikoistaan.
Leikkausten kohteena ovat toimipaikat Enonkoskella, Paltamossa, Suonenjoella, Lopen Haapastensyrjässä, Ruukissa, Parkanossa ja Kannuksessa.
Keskustaedustajat huomauttavat, että tutkimustoiminnassa yksiköiden maantieteellisellä sijainnilla on merkitystä. Esimerkiksi Enonkosken sijainti on edullinen keskellä maan tärkeintä sisävesien ammattikalastusaluetta.
– On todella erikoista, että hallitus lähtee tässä tilanteessa ajamaan alas Luonnonvarakeskuksen alueellista toimintaa, sanoo Markku Siponen tiedotteessa.
– Nyt pitäisi nimenomaan satsata maatalouden kannattavuuden parantamiseen myös käytännön tutkimustoiminnan kautta. Metsätaloutta haastetaan jatkuvasti eri suunnilta ja tähän pitää pystyä vastaamaan laadukkaalla tutkimusfaktalla.
Vesa Kallio toteaa, että suunnitelmat ovat estettävissä, jos poliittista tahtoa löytyy. Muutama vuosi sitten silloinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) torppasi vastaavat aikeet, hän huomauttaa.
– Pahoin pelkään, että Orpon hallitus tyytyy katsomaan tätä sivusta, sillä heillehän tämä sopii. Alueita jaetaan taas kerran voittajiin ja häviäjiin.
Jopa Kanadassa sain erittäin myönteistä palautetta Ruukin tutkimustyöstä lihanautojen hyväksi.
Timo Mehtälä
Lakkautusuhanalaisilla toimipaikolla tehdään korkeatasoista tutkimusta ja esimerkiksi Ruukin naudanlihatuotantoon liittyvät tutkimukset ovat käytännössä kaikki vertaisarvioituja julkaisuja, keskustaedustajat toteavat.
Lisäksi toiminta on elinkeinolähtöistä. Ulkopuolisen tuen ja rahoituksen osuus on merkittävä.
Keskustalaiset huomauttavat, että erityisesti kotieläintuotannon tutkimuksen resursseja on vähennetty jo muutoinkin. Näin siitäkin huolimatta, että Suomessa on eri tuotantosuunnista parhaat edellytykset nimenomaan nurmiviljelyä hyödyntävälle kotieläintuotannolle.
– Ruukin tutkimusasema on minulle henkilökohtaisesti hyvin tuttu lihanautatutkimuksen kautta. Jopa Kanadassa sain vierailulla vastaavalla tutkimusasemalla erittäin myönteistä palautetta Ruukin tutkimustyöstä lihanautojen hyväksi, kertoo Timo Mehtälä.
Anne Kalmari sanoo ymmärtävänsä säästöjen tarpeen, mutta ”tällaista ideologista keskittämispolitiikkaa” hän ei hyväksy.
– Lähtökohdan pitää olla, että toiminnan jatkamiseksi paikkakunnilla etsitään aidosti ratkaisuja. Kiinteistöjen osaomistus yksityisen toimijan kanssa olisi senaattia parempi, sanoo Kalmari.
Ideologisesta keskittämisestä osoituksena on hänen mukaansa juuri Ruukin navetta, jonka Luke lunastaa itselleen vuoden 2028 loppuun mennessä. Tutkimusnavetta on kuitenkin tarkoitus siirtää tuolloin vastikkeetta Senaattikiinteistöjen omistukseen, jonka seurauksena vuokrataso nousee jopa 200 000 euroon, eikä Lukella ole sen vuoksi enää varaa pitää sitä.
Keskustalaisten mukaan sekä ministeriön että Luken johdon tulee etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja esimerkiksi neuvottelemalla Siikajoen kunnan kanssa.