Open Navbar
Close Navbar
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
Lataa Suomenmaa-sovellus: IOS / Android
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
Haku
Valtuustokoko
Valtuutettujen määrät ovat vähentyneet valtuustokaudesta toiseen. (Kuva: Maria Seppälä)

Lahden valtuusto pienenee reilusti – Nakkilan kasvaa kahdella paikalla

Arvion mukaan kuntavaaleissa valittaisiin noin 9 100 valtuutettua
Suomenmaa 5.12.2016 10:49, muokattu 5.12.2016 12:28
a– a+
Valtuustokoko

Kaksi kolmasosaa kunnista säilyttää nykyisen valtuustokokonsa ja kolmannes on pienentämässä valtuustokokoaan nykyisestä, käy ilmi Kuntaliiton kyselyn ennakkotiedoista.

Valtuuston kokoa kasvattaa näillä näkymin vain yksi kunta, satakuntalainen Nakkila, jonka valtuuston paikkamäärä kasvaa kahdella paikalla.

Kuntaliitto lähetti kyselyn marraskuussa kaikkiin Manner-Suomen kuntiin ja vastauksia saatiin 275 kunnalta, eli vastausprosentti oli 93.

Vastanneista kunnista 240:ssa on tehty päätös tulevasta valtuustokoosta. Ainakin 35 kunnassa päätös valtuuston koosta tehdään vasta joulukuussa, eli kaikkien kuntien valtuustokokoja on vielä mahdotonta tietää varmasti.

– Tämänhetkisen arvion mukaan huhtikuun 2017 kuntavaaleissa valittaisiin noin 9 100 valtuutettua, mikä merkitsisi, että valtuutettujen määrä vähenee edellisistä vaaleista noin kuudella prosentilla, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo.

Eniten valtuustopaikkoja vähentää Lahti, jonka valtuustokoko on jatkossa 59 paikkaa, kun 43 paikkaa vähennetään.

Kurikka pienentää valtuustonsa kokoa 35 paikalla, Loviisa 24 paikalla, Säkylä 21 paikalla ja Sastamala 16 paikalla. Valtuustossa on jatkossa Kurikassa 43, Loviisassa 35, Säkylässä 27 ja Sastamalassa 43 paikkaa.

– Lahdessa, Kurikassa ja Säkylällä on vuoden 2016 alun kuntaliitoksen takia käytössä yhdistetty valtuusto, ja ne pienentävät valtuustokokoja liitossopimuksen mukaisesti. Myös Loviisa ja Sastamala olivat sopineet laajennetusta valtuustokoosta kuluvan valtuustokauden loppuun asti, Pekola-Sjöblom huomauttaa.

Muista kuin kuntaliitoskunnista lukumääräisesti eniten valtuustokokoa supistetaan Janakkalassa, Orimattilassa, Ranualla ja Ylitorniossa, kaikissa 10 valtuustopaikalla.

Savukoski on ennakkotietojen mukaan ainoa kunta, joka on valinnut kuntalaissa säädetyn valtuutettujen vähimmäismäärän eli 13 valtuutettua. Helsingissä on tulevalla valtuustokaudella suurin valtuusto, 85 valtuutettua.

Suhteutettuna kunnan väkilukuun eniten valtuustopaikkoja on Luhangassa, 51 asukasta/valtuustopaikka ja vähiten Helsingissä, noin 7500 asukasta/valtuustopaikka.

Valtuutettujen määrät ovat vähentyneet valtuustokaudesta toiseen. Edellisissä vaaleissa syksyllä 2012 valittiin kaikkiaan noin 9 700 valtuutettua (9674), mikä oli runsaat 700 vähemmän kuin edellisissä, vuoden 2008 vaaleissa. Muutokset ovat selittyneet pitkälti toteutetuista kuntaliitoksista.

Uuden kuntalain mukaan valtuutettujen lukumäärä ei ole enää suoraan sidottu kunnan asukasmäärään.

Pienimmällään valtuusto voi olla 13-jäseninen alle 5000 asukkaan kunnissa ja 79-jäseninen yli puolen miljoonan asukkaan kunnissa eli Helsingissä.

– Käytännössä kaikilla kunnilla on mahdollisuus suurentaa valtuustonsa kokoa ja kolme neljästä kunnasta voi sitä myös pienentää. Päätökset seuraavan valtuuston koosta on tehtävä tämän vuoden loppuun mennessä.

Lue myös

1972 on ihmiskunnan historian pisin vuosi – mutta miksi?

1972 on muutakin kuin Anssi Kelan kappale. Se on vuosiluku, jonka aikana tapahtui...
9.8.2026 21:00

Essee: Putinin Venäjä ammentaa panslavismin perinteestä

Voiko filosofi Hannah Arendtin analyysi pan-liikkeistä auttaa ymmärtämään nyky-Venäjän laajentumispolitiikan ideologista logiikkaa, pohtii Pekka Väisänen esseessään.
9.8.2026 12:54

Historia | Sensaatiolehti piti piilottaa olympiayleisöltä – oli liian raju myös natseille itselleen

Kustantaja–päätoimittaja Julius Streicher tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä lehtensä takia kuolemaan
8.8.2026 22:15

Aihetunnisteet

valtuusto

Viidesti viikossa kiinnostavimmista sisällöistä koostettu uutispaketti sähköpostiisi?

Tilaa Suomenmaan ilmainen uutiskirje.

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Miksi Ruotsin Daniel on pelkkä prinssi, mutta Norjan Mette-Marit on kruununprinsessa?
Uutiset | 3.8.2026 21:46
1972 on ihmiskunnan historian pisin vuosi – mutta miksi?
Uutiset | 9.8.2026 21:00
HS: Kaikkonen puoluejohtajien ykkönen
Uutiset | 8.8.2026 13:09
Palautitko puistosta löydetyt pullot tai pakastitko marjat ennen myyntiä? Verottaja vaatii osansa
Uutiset | 7.8.2026 21:42
Timo Laaninen julistaa Wille Rydmanin Suomen taitavimmaksi poliitikoksi
Uutiset | 7.8.2026 18:09
Helle kurittaa Pohjois-Koreaa – valtionmedia kehottaa syömään koiranlihasoppaa
Uutiset | 8.8.2026 22:06
Suomessa näkyy keskiviikkona osittainen auringonpimennys
Uutiset | 8.8.2026 11:30
Historia | Sensaatiolehti piti piilottaa olympiayleisöltä – oli liian raju myös natseille itselleen
Uutiset | 8.8.2026 22:15
Reuters: Ukraina on tuhonnut yli miljoona neliömetriä Wildberriesin varastotilaa
Uutiset | 7.8.2026 21:55
Ursa on myynyt ennätysmäärän pimennyslaseja auringonpimennyksen edellä
Uutiset | 8.8.2026 11:31
Miksi Ruotsin Daniel on pelkkä prinssi, mutta Norjan Mette-Marit on kruununprinsessa?
Uutiset | 3.8.2026 21:46
Palautitko puistosta löydetyt pullot tai pakastitko marjat ennen myyntiä? Verottaja vaatii osansa
Uutiset | 7.8.2026 21:42
Ihmiset kahmivat nyt näitä tuotteita Lidleistä – ”Hittitrendi”
Uutiset | 5.8.2026 21:21
HS: Kaikkonen puoluejohtajien ykkönen
Uutiset | 8.8.2026 13:09
Nämä ihmiset sairastuvat muita herkemmin sydän- ja verisuonitauteihin, sanoo tutkimus
Uutiset | 5.8.2026 22:01
Krimillä sotilas ampui kuoliaaksi neljä ihmistä, kertoo paikallinen kuvernööri
Uutiset | 4.8.2026 10:36
Ruotsin kuningas vihkii kalatien käyttöön Ylitorniolla
Uutiset | 4.8.2026 11:02
Timo Laaninen julistaa Wille Rydmanin Suomen taitavimmaksi poliitikoksi
Uutiset | 7.8.2026 18:09
Murska-arvio: Nato on vuosikymmenen jäljessä Venäjän suorituskyvystä
Uutiset | 5.8.2026 22:15
Venäjä syyttää Ukrainaa seitsemän ihmisen kuolemasta yleisellä uimarannalla – BBC vahvisti videon iskeytyneestä droonista
Uutiset | 3.8.2026 12:32
Miksi Ruotsin Daniel on pelkkä prinssi, mutta Norjan Mette-Marit on kruununprinsessa?
Uutiset | 3.8.2026 21:46
Kysely: Suosituin lisuke uuden perunan kanssa ei ole silli
Uutiset | 16.7.2026 21:30
Tiesitkö? – Maailmassa on paikka, jossa jylisee ikuinen ukkonen
Uutiset | 20.7.2026 22:05
Onko kotonasi muurahaisia? – Pikku kikalla voi katkaista niiden reitin ja tulohalut
Uutiset | 13.7.2026 22:07
Montako kertaa Britannia on pommittanut Suomea? – Jatkosodan isku ei ollut yksittäistapaus
Uutiset | 19.7.2026 21:00
Kurvinen vaatii selontekoa: Hallituksen on kerrottava, kuka maksaa ennallistamisen miljardilaskun
Uutiset | 23.7.2026 9:11
70 vuotta sitten | Linja-auton jarrut pettivät Konnevedellä, 15 kuoli – selviytyjä pelkäsi puristuvansa, kauhunhetket jatkuivat ennen kuin sisko virkosi
Uutiset | 26.7.2026 20:50
Milloin Suomeen tehtiin ensimmäinen ilmahyökkäys? – Isku tehtiin jo vuosia ennen Neuvostoliiton aikaa
Uutiset | 24.7.2026 22:00
Lidlin juomahyllyillä uusi ilmiö
Uutiset | 15.7.2026 22:04
Kuka oli ensimmäisen maailmansodan paras kenraali? – Vastaus löytyy luultavasti Ranskasta
Uutiset | 10.7.2026 22:00

Uusimmat

1972 on ihmiskunnan historian pisin vuosi – mutta miksi?
Uutiset | 9.8.2026 21:00
Essee: Putinin Venäjä ammentaa panslavismin perinteestä
Uutiset | 9.8.2026 12:54
Historia | Sensaatiolehti piti piilottaa olympiayleisöltä – oli liian raju myös natseille itselleen
Uutiset | 8.8.2026 22:15
Helle kurittaa Pohjois-Koreaa – valtionmedia kehottaa syömään koiranlihasoppaa
Uutiset | 8.8.2026 22:06
WSJ: Saksassa löytynyt drooni oli todennäköisesti venäläinen
Uutiset | 8.8.2026 16:19
Sikarutto tuo metsästysrajoituksia – vilkkain metsästyskausi käynnistyy Suomessa
Uutiset | 8.8.2026 15:00
Bulgariassa on räjähtänyt drooni lähellä Romanian rajaa
Uutiset | 8.8.2026 14:40
HS: Kaikkonen puoluejohtajien ykkönen
Uutiset | 8.8.2026 13:09
Ursa on myynyt ennätysmäärän pimennyslaseja auringonpimennyksen edellä
Uutiset | 8.8.2026 11:31
Suomessa näkyy keskiviikkona osittainen auringonpimennys
Uutiset | 8.8.2026 11:30
Näytä lisää

Toimitus suosittelee

Hallitus nostaa alijäämän tällä kaudella selvästi isommaksi kuin etukäteen arvioitiin, huomauttaa politiikan vaikuttaja
Uutiset | 6.8.2026 16:20
Iso osa keskustaa ja kokoomusta äänestäneistä on vielä katsomossa, paljastaa Ylen mittaus – ”Eivät oikein löydä puoluetta”
Uutiset | 6.8.2026 15:57
Keskustan Siika-aho kertoo, mikä hänestä on Ylen gallupin todellinen uutinen – ”Kokoomus maksaa siitä hintaa”
Uutiset | 6.8.2026 11:56

Uutiset

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
1972 on ihmiskunnan historian pisin vuosi – mutta miksi?
Uutiset | 9.8.2026 21:00
Essee: Putinin Venäjä ammentaa panslavismin perinteestä
Uutiset | 9.8.2026 12:54
Historia | Sensaatiolehti piti piilottaa olympiayleisöltä – oli liian raju myös natseille itselleen
Uutiset | 8.8.2026 22:15
Miksi Ruotsin Daniel on pelkkä prinssi, mutta Norjan Mette-Marit on kruununprinsessa?
Uutiset | 3.8.2026 21:46
Palautitko puistosta löydetyt pullot tai pakastitko marjat ennen myyntiä? Verottaja vaatii osansa
Uutiset | 7.8.2026 21:42
Ihmiset kahmivat nyt näitä tuotteita Lidleistä – ”Hittitrendi”
Uutiset | 5.8.2026 21:21

Mielipiteet

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Lukijalta: Hallituksen karsea sote-politiikka
Mielipide | 7.8.2026 11:43
Lukijalta: Valtion suuret järjestöavustukset jäävät pääkaupunkiseudulle
Mielipide | 7.8.2026 10:01
Lukijalta: Tasa-arvo palautettava liikenteeseen – Motoristit pääsevät kuin koira veräjästä
Mielipide | 7.8.2026 10:00
Lukijalta: Lapsen kesän arvo ei riipu matkakohteesta
Mielipide | 5.8.2026 15:02

Keskusta

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Savola vaatii hallitukselta välittömiä toimia sikaruttotilanteeseen – ”Viipymättä”
Uutiset | 3.8.2026 11:01
Garden-kohu on tarpeellinen opetus kaikille puolueille, keskustakonkari sanoo MT:ssä
Uutiset | 28.7.2026 13:18
Antti Kurvinen vaatii hallitukselta toimia Carunan saamiseksi suomalaisomistukseen: ”Herätys Multala ja Orpo!”
Uutiset | 24.7.2026 12:48
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Tapahtumat

Toimitus

[email protected]
[email protected]

Hel­sin­gin toi­mi­tus
Apol­lon­ka­tu 11 A Hel­sin­ki

Toimitus

Lataa uutissovellus Lähetä juttuvinkki Lähetä palautetta Mediatiedot

Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.

Tietosuoja- ja rekisteriseloste


Seuraa Suomenmaata

✖

Kirjaudu sisään

Syötä tunnuksesi alla oleviin kentiin. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit rekisteröityä täällä.

Näköislehti vaatii voimassaolevan tilauksen. Tilaa Suomenmaa täällä.

Olen unohtanut salasanani
Rekisteriseloste