Kysely: Näistä suomalaiset tinkivät ja eivät tingi inflaatiojouluna
Kohonneet kustannukset näkyvät myös suomalaisten rahankäytössä tänä jouluna. Eniten tingitään kyselytutkimuksen mukaan joulunajan koristelussa, matkustamisessa ja lahjoissa. Bilendi-yhtiön kyselytutkimuksen mukaan vastaajista 54 prosenttia aikoo käyttää aiempaa vähemmän rahaa koristeisiin, 46 matkailuun ja 43 lahjoihin.
Viimemainittuun tekevät poikkeuksen lapsiperheet, joista 21 prosenttia aikoo jopa lisätä lahjoihin käytettävää rahaa tänä jouluna. Yksinasujien tai lapsettomien lahjasatsaukset ovat vähentymässä huomattavasti enemmän.
Ruoka ja juoma ovat asioita, joiden halutaan olevan kohdallaan taloustilanteesta huolimatta. Tosin noin kolmannes vastaajista ennakoi satsaavansa niukemmin joulupöydän antimiin, mutta myös aiempaa enemmän joulupöytään panostavia talouksia löytyy.
Kaikille joulu ei ole ilon juhla. Noin kolmasosa suomalaisista ei odottanut joululta mitään erityistä, ja vastauksissa oli myös kommentteja yksinäisyydestä ja ystävien puutteesta, joiden merkitys tuntuisi korostuvan joulun aikana. Muutama myös toivoi, että joulu menisi vain nopeasti ohi.
Suurin osa vastaajista odotti ja toivoi joulun ajalta kuitenkin selkeästi rauhaa, mukavaa yhdessäoloa ja jouluruokia
Joulupukki on tulossa vain 13:sta prosentin vastaajista kotiin. Vähemmän yllättäen nämä olivat 2-3 (pikku)lapsen kotitalouksia.
2-3 lapsen perheissä pukin vierailu on kaikkein varminta.
Bilendin tiedotteen mukaan kyselyutkimukseen osallistui tuhat 18-75-vuotiasta suomalaista, ja sen otos kiintiöitiin sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan kansallisesti edustavaksi.