Kommentti: Kansa kaipaa jo sote-soppaa lautaselle
Keskiviikkona käyty eduskunnan sote-keskustelu toi hyvin esiin, mistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vastustuksessa on kyse.
Vasemmistopuolueiden vastustus kumpuaa ideologiasta ja oppositiossa olevien muiden puolueiden silkasta hallituksen esityksen vastustamisesta.
SDP:lle ja Vasemmistoliitolle julkisen perusterveydenhuollon puolustaminen ja säilyttäminen lähes nykyisellään on pyhä asia ja yksityisten yritysten mukaantulo kauhistus.
Potilaiden hoitoon pääsyn nopeutuminen ja helpottuminen jäävät ideologian ja ”väärin sammutettu” -hokeman alle.
Sen verran sekä julkisesta että yksityisisä terveyspalveluja nähneenä olen huomannut, että eroja niissä on.
Hyvää hoitoa saa molemmissa, mutta yksityiset palvelut pelaavat potilaan kannalta paremmin ja hoitoon pääsee nopeasti.
Liekö kyse siitä, että ne on pitänyt organisoida paremmin, jotta asiakkaita riittää.
Julkisella puolella yhtä suurta painetta ei ilmeisesti ole ollut, kun potilaita on riittänyt muutenkin.
Uudistuksen tavoitteena on hoitoon pääsyn nopeuttaminen.
Nykytilanteessa varakkaat ovat voineet käyttää yksityisiä palveluja.
Jatkossa se on mahdollista kaikille.
Eduskunnan keskustelusta saa sen käsityksen, että julkinen terveydenhuolto on halpaa ja yksityiset palvelutarjoajat lypsävät vain rahaa.
Kaikki ovat kuitenkin kauhistelleet myös julkisen terveydenhuollon jatkuvasti kasvavia kuluja.
Sote-keskustelussa siitä ei kannettu huolta.
Suomalaiset ovat kypsyneet jo sote-sopan odotteluun.
Yhtiöittämällä myös julkisen puolen terveydenhuoltoa se laitetaan samalle viivalle yksityisten terveysyritysten kanssa.
Kilpailun seurauksena tavoitteena oleva kolmen miljardin euron säästötavoite on hyvinkin mahdollista.
Uudistuksen onnistumisen suurin uhka liittyy yhteisen tietojärjestelmän rakentamiseen vuoteen 2019 mennessä.
Se on hoitoketjun säilymisen kannata välttämätön.
Tietojärjestelmien rakentaminen on usein ollut takkuista hommaa ja projektit ovat viivästyneet kuin Länsimetro.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista on yritetty jo pari vuosikymmentä.
Edellinen hallitus oli opposition tuella lähellä onnistumista, mutta törmäsi lopulta perustuslakiin.
Suomalaiset ovat kypsyneet jo sote-sopan odotteluun.
Toivottavasti keitos saadaan tällä kerralla lautaselle asti.
Mausteita ja suolaa siihen voi lisätä vielä lautasellakin.