Kokoomuksen Kai Mykkänen Uudelle Suomelle: "Putinin hallinnosta alkaa huokua Brezhnevin ajan toisinto" – povaa loppua nykymenolle

Venäjä

Venäjää tunteva kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ei ennusta kovin pitkää ikää presidentti Vladimir Putinin varaan rakennetulle Venäjän hallintajärjestelmälle.

– Putinin hallinnosta alkaa huokua Brezhnevin ajan toisinto. Se ennen pitkää johtaa pysähtyneisyyden tilanteeseen, Mykkänen arvioi Uuden Suomen haastattelussa.

– Voi olla, että kun viiden vuoden kuluttua katsomme taaksepäin, huomaamme, että tässä tuli sellainen sillanpääasema oppositiolle, joka alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Uskon, että järjestelmä pysyy pystyssä seuraavat kolme vuotta, mutta kaatuu seuraavien 10–15 vuoden aikana.

Mykkänen kokee, että oppositiohahmo Aleksei Navalnyin myrkyttäminen ja vangitseminen, saattaa muodostua käännekohdaksi.

– Myrkytyksestä selviäminen ja vapaaehtoinen paluu Moskovaan tietäen, että joutuu vankilaan on luonut sankarimyytin ja toisen machon tai koviksen Putinin rinnalle.

Kokoomuspomon mielestä on loukkaavaa, ettei Putin edes tavannut EU:n korkeaa ulkopoliittista edustajaa Josep Borrelia, joka vieraili Moskovassa perjantaina.

Mykkänen tulkitsee kohtelun EU:n vähättelemiseksi.