Kiina painoi Koneen tulosta, hissiyhtiön leivästä yhä suurempi siivu tulee vanhojen hissien huollosta ja modernisoinnista
Hissiyhtiö Koneen oikaistu liikevoitto laski heinä–syyskuussa 306 miljoonaan euroon, mikä on 6,3 prosenttia edellisvuotta vähemmän, yhtiö kertoi torstaina. Liikevaihto kasvoi 14,9 prosenttia noin kolmeen miljardiin euroon. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna liikevaihto kasvoi 6,5 prosenttia.
Koneen tulosta on painanut erityisesti rakentamisen hyytyminen Kiinassa, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa hidastunut talouskasvu ja Kiinan tiukkana jatkunut koronapolitiikka. Kone antoi jo aiemmin tässä kuussa negatiivisen tulosvaroituksen.
– Kiinan markkinat ovat hyvin haastavat tällä hetkellä. Suurilla kiinteistökehittäjillä on erittäin suuri likviditeettihaaste, heidän projektinsa eivät etene eikä uusia hissejä siis tilata. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella kehitys on positiivista, kertoi Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth toimittajille etäyhteyksin pidetyssä lehdistötilaisuudessa torstaina.
Koneen uuslaiteliiketoiminta on ollut laskussa, mutta palveluliiketoiminnan kasvu on jatkunut vahvana. Kone näkee näissä toiminnoissa myös suurimman potentiaalin kasvuun uusien hissien tilausten kasvun sakatessa.
Vanhojen hissien huoltoon ja modernisointiin liittyvät palvelut olivat viime vuonna hieman alle puolet Koneen liikevaihdosta, ja tänä vuonna osuuden arvellaan olevan noin puolet. Onko Kone siis muuttumassa päätoimisesti hissien huolto- ja modernisointiyritykseksi?
– Emme lainkaan. On selvää, että huollossa ja modernisoinnissa on paremmat kasvun mahdollisuudet, mutta kyllä jatkossakin myydään erittäin paljon uusia hissejä, Ehrnrooth sanoo.
Toimitusjohtajan mukaan on selvää, että Kiinan hissimarkkina on maailman suurin, sillä lähes kaksi kolmesta uudesta hissistä maailmassa myytiin viime vuonna Kiinassa. Ehrnrooth tähdentää, että vaikka Koneen liikevaihto Kiinassa onkin laskenut, yhtiöllä on maassa edelleen erittäin hyvä liiketoiminta.