Kevään perhejuhlien järjestämisestä tulossa erillinen ohjeistus – THL:n Salminen kehotti pohtimaan vieraiden porrastamista erityisesti pahimmilla alueilla
Kevään perhejuhlien, kuten esimerkiksi tulevien valmistujaisten ja ylioppilasjuhlien järjestämisestä on tulossa erillinen ohje opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja sosiaali- ja terveysministeriöltä. Asiasta kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen tiedotustilaisuudessa tänään.
Hänen mukaansa yleisohjeena on hyvä ottaa oman alueen tilanne juhlien järjestämisessä ja pohtia sitä, minkälaisella joukolla juhlia järjestää. Salminen esimerkiksi kehottaa miettimään, josko juhlat voisi järjestää niin, että jaksotetaan vieraiden tuloa, ettei paikalla olisi koko ajan suuri joukko. Hän totesi, että ihmiset tietenkin harkitsevat tätä itse, mutta varotoimia on syytä pohtia erityisesti niillä alueilla, joissa tilanne on pahin.