Keskustaopiskelijat järjestää loppuvuoden tapahtumat etänä – perinteisen liittokokouksen kohdalla tekninen harppaus on pienempi kuin henkinen, pääsihteeri arvioi

Keskustaopiskelijat

Keskustaopiskelijoiden (KOL) liittohallitus on päättänyt, että kaikki loppuvuoden valtakunnalliset tapahtumat pidetään etätapahtumina.

Tämä koskee myös perinteisesti isänpäiväviikonloppuna järjestettävää liittokokousta.

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Miriam Putula kertoo, että liittohallitus kävi asiasta pitkän ja periaatteellisen keskustelun, jossa punnittiin osallistujien turvallisuutta ja koronatilanteen mahdollisia nopeitakin muutoksia.

– Liittohallitus katsoi, että ennen kaikkea liiton jäsenten tasapuolisten osallistumismahdollisuuksien takia asiasta oli syytä tehdä selvä ratkaisu hyvissä ajoin, Putula sanoo tiedotteessa.

KOL tiedottaa jäsenistöä liittokokouksen teknisistä ratkaisuista virallisen kokouskutsun yhteydessä.

Liittokokouskäytäntöjen osalta teknologinen harppaus ei ole suuri, pääsihteeri Jaakko Mäki-Petäjä sanoo.

– Liittokokous on kuitenkin ollut jo vuosia täysin sähköinen esimerkiksi asiakirjojen ja niiden käsittelyn osalta. Suurin haaste tulee olemaan yhteisöllisyyden säilyttäminen kokouksissa ja tapahtumissa. Politiikan suola on kuitenkin viime kädessä mukana olevissa ihmisissä, hän muistuttaa.