Keskustanuorten Mäkeläinen passittaisi kokoomuksen vilttiketjuun ja toivoo punamultaa: "Kamppailu käydään keskustan ja kokoomuksen välillä"
Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläisen mukaan lähiviikkoina ratkeaa, palataanko edellisen vaalikauden umpisurkeaan sinipunahallitukseen, vai saadaanko aikaan maan tulevaisuutta kestävästi rakentava punamulta.
– Käytännössä tämä kamppailu käydään keskustan ja kokoomuksen välillä.
– Ylen laskelman mukaan keskusta saisi nykykannatuksella 38 ja kokoomus 39 kansanedustajaa. Tästä lähtökohdasta käydään tulevien viikkojen vaalitaistelu, Mäkeläinen näkee.
Mäkeläinen toteaa, että tulevalla hallituspohjalla on oltava eduskunnassa vahva enemmistö ja että keskeisin kysymys on valinta kokoomuksen ja keskustan välillä.
Kokoomuksen ja SDP:n liittouman paluu valtaan ei Mäkeläistä innosta.
– Sinipuna on näyttönsä antanut, ja jälki ei ollut kaunista katsottavaa. Työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti, eikä uudistuksia saatu aikaan.
– Sote-uudistuksen vaikeudet sekä tällä että viime vaalikaudella kertovat, että nykykokoomus on uudistusten jarru. Punamultapohjalla sote olisi jo maalissa ja valinnanvapaudet vain oikeiston haaveita, Mäkeläinen luottaa.
Mäkeläinen passittaisi kokoomuksen kokonaan vilttiketjuun.
– Se onnistuu ainoastaan äänestämällä keskustaa, Mäkeläinen toteaa.