Keskustan Kivisaari: Yliopistokeskusten lisärahoitus on heleästi soiva maakuntalaulu
Opetus- ja kulttuuriministeriö on kohdentanut kuudelle yliopistokeskukselle yhteensä kolme miljoonaa euroa lisärahoitusta toiminnan kehittämiseen sekä alueellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen.
– Tämä on heleää musiikkia korville. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa ministeri Kurvisen johdolla modernia korkeakoulupolitiikkaa, jossa on alueellista sydäntä ja kokonaisen Suomen tahtoa, keskustan kansanedustaja Pasi Kivisaari sanoo tiedotteella.
Kivisaaren mukaan yliopistokeskusten huomioiminen on ollut hallituksen keskiössä aiemminkin. Niiden sijainnin perusteella valtio muodosti sopimuksellisen yhteistyön yliopistokeskuspaikkakunnille. Myös Kivisaaren kotipaikkakunta Seinäjoki nostettiin tähän joukkoon ensimmäistä kertaa historiassa.
Kivisaari jatkaa esimerkillä omasta maakunnastaan Etelä-Pohjanmaalta, jonne Seinäjoen Yliopistokeskuksen osalta ohjataan nyt lisärahoitusta 531 000 euroa.
– Yliopistokeskus on Etelä-Pohjanmaan kaltaisten – yliopistottomien maakuntien – ehdoton tulevaisuustie. Jo nyt lukuisat professuurit, tutkimus- ja innovaatioteot ja tutkintopolut ovat osoittaneet merkityksensä. Tämä rahoitus osoittaa poliittisen tahdon jatkaa tällä tiellä.
Kivisaari myös korostaa yliopistokeskusten merkitystä niin työvoima- ja osaamistarpeen vahvistajana kuin elinkeinoelämän vuoropuhelun moottorina. Myös Etelä-Pohjanmaalla sillä on keskeinen merkitys.
– Yliopistokeskusten toimintaympäristöt vaihtelevat ja se osoittaa niiden kykyä toimia paikallisesti. Seinäjoella Yliopistokeskuksen toiminta on kytköksissä osaamiskärkiin, maakunnan strategiaan ja tutkimustyöhön.
Kivisaari myös korostaa, että yliopistokeskusten ohella ammattikorkeakoulut ja toisen asteen koulutus ovat elintärkeitä. Kivisaari kannustaa senkin osalta jatkotoimiin.
– Kun tämä kolmiyhteys – toinen aste, ammattikorkeakoulut ja yliopistokeskukset – saadaan lentoon, olemme todella pitkällä. Siellä on potentiaali, joka rymisyttää maakunnat nousuun, Kivisaari päättää.