Keskustan Honkonen: Sote-palveluissa perustuslain vastainen tilanne
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) katsoo hallituksen ajaneen Etelä-Karjalan ja useat muut hyvinvointialueet mahdottomaan tilanteeseen.
Itä-Suomen hallinto-oikeus antoi keskiviikkona päätöksen, jonka mukaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kuluvan vuoden talousarvio ja taloussuunnitelma 2026–2028 ovat lainvastaisia. Hallinto-oikeuden mukaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen olisi pitänyt hakea valtiolta lisärahoitusta alijäämänsä kattamiseksi.
– Etelä-Karjalan hyvinvointialueella talousarvion saaminen lain edellyttämän mukaiseksi vaatisi jopa tuhansien henkilötyövuosien vähentämistä. Se ei voi olla vaarantamatta ihmisten perustuslaillisia oikeuksia riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sama on edessä suurimman alijäämän kerryttäneessä Keski-Suomessa, Honkonen toteaa tiedotteessaan.
Honkonen sanoo eduskunnan perustuslakivaliokunnan hyväksyneen hallituksen esittämät sote-leikkaukset, koska se katsoi, että ihmisten sote-palvelut ovat turvassa lakiin kirjatun lisärahoitusmahdollisuuden vuoksi.
Rahoitusperiaatteen toteutuminen edellyttää, että hyvinvointialueilla on riittävä rahoitus lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.
– Tästä huolimatta valtiovarainministeriö on lähettänyt hyvinvointialueille ohjauskirjeen olla hakematta lisärahoitusta. Tähän asti hallitus on myös hylännyt kaikki hyvinvointialueiden lisärahoitushakemukset, Honkonen huomauttaa.
Hänen mukaansa hallitus rikkoo lakia, kun se on perustuslakivaliokunnan kannan vastaisesti käytännössä vesittänyt lakiin kirjatun lisärahoitusmahdollisuuden.
– Ensi vuoden talousarviossaan hallitus esittää lisärahoitukseksi kaiken kaikkiaan vain yhtä miljoonaa euroa. Hallitus antaa tällä selvän viestin, että sillä ei ole aikomustakaan myöntää lisärahoitusta sote-palveluiden turvaamiseksi missään olosuhteissa.
Honkonen muistuttaa, että valtiovalta kantaa viime kädessä vastuun ihmisten perusoikeuksien toteutumisesta. Myös oikeuskansleri muistutti aiemmin keväällä antamassa ratkaisussaan kahden hyvinvointialueen tekemästä kantelusta, että myös hallituksen on noudatettava lakia.
– En pitäisi mahdottomana, että myös ministerivastuun perään alettaisiin kysellä, Honkonen toteaa.