Keskustalaiset tyrmistyivät: Hallitus lisää biokaasualan yrittäjien sääntelyä ja kustannuksia
Keskustan talousvaliokunnan jäsenet Timo Mehtälä, Hilkka Kemppi ja Vesa Kallio ovat erittäin pettyneitä siihen, että hallitus on jälleen päättänyt määrätä lisää sääntelyä ja kustannuksia suomalaisille biokaasualan yrittäjille.
Talousvaliokunta hyväksyi 26. syyskuuta lakiesityksen uusiutuvien polttoaineiden sääntelystä. Uuden lain mukaan biokaasun raaka-aineiden luokittelua muutetaan niin, että esimerkiksi viljelykasveja, jotka ovat osittain vahingoittuneet pellolla, ei välttämättä saa hyödyntää biokaasun tuotannossa.
Keskustalaisten jättämässä vastalauseessa vaaditaan, että viranomaisille annetaan selkeät ohjeet, jotta pellolla vahingoittuneita kasveja voidaan käyttää biokaasun raaka-aineena. Lisäksi ylimääräistä paperityötä ja byrokratiaa tulee keventää.
– Ei kelvannut hallitukselle. Voidaan olla varmoja, että Energiavirasto tulee ilman selvää tulkintaohjeistusta tekemään liian tiukkoja linjauksia, mikä nostaa kustannuksia erityisesti maatilakokoluokan biokaasulaitoksilla. Tämä on nähty monta kertaa, Mehtälä painottaa.
Kemppi muistuttaa, että Orpon hallitus on jo tehnyt lukuisia lakeja, jotka lisäävät byrokratiaa ja kustannuksia biokaasualalle.
– Lopputuloksena biokaasurakentaminen on pysähdyksissä ja investoinnit siirtyvät Ruotsiin. Pyrkiikö hallitus tieten tahtoen lopettamaan biokaasutuotannon maatiloilla, Kemppi ihmettelee.
Kallio lisää, että keskusta haluaa lisätä biokaasun tuotantoa koko Suomessa.
– Se parantaa tilojen kannattavuutta ja omavaraisuutta sekä vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä.
Keskustalaisten mielestä hallituksen pitää suojella kotimaista yritystoimintaa oma-aloitteisesti.
– Suomi ei voi jäädä odottelemaan komission ohjeistusta. Osaamme kyllä tehdä direktiivistä tänne sopivat, järkevät tulkinnat.