Kati Kallionsivulla ensimmäinen kaato vielä edessä
Historian läsnäolon saattoi aistia, kun astui rautalampilaisen Maukosten maalaistalon suureen tupaan.
Tilan juuret ovat kaukana Ruotsin vallan ajassa, 1500-luvulla. Päärakennuksellakin on ikää yli sata vuotta, ja tilaa riittää: reilut 300 neliötä.
Järven toisella puolella Talliniemessä ovat vanhan keskiaikaisen kirkon jäänteet.
Perimätiedon mukaan Maukola oli pappila ennen kuin siitä tuli Maukosten sukutila.
Tilaa isännöivät Matti ja Anna-Liisa Vainikainen.
Tällä kertaa ovet olivat avautuneet Reino Matilaisen hirviseurueen perinteisiä peijaisia varten.
Keiton liha oli peräisin Vainikaisen ampumasta naarashirvestä.
Puheensorina kertoi, että yhdessäololle oli tilausta.
Paitsi ruumiin ravintoa peijaisissa sai tuntea yhteisöllisyyttä, kun alueen asukkaat ja vieraat hieman kauempaakin tapasivat toisiaan.
Pääkokki, ravintola-alan ammattilainen Titta Tarvainen, hääräili muiden emäntien kanssa keittiössä.
Keittoon oli käytetty runsaasti lihaa. Siinä oli perunoita ja vihanneksia, kaikki tuoreita. Pakasteisiin ei turvauduttu.
Mausteita Tarvainen oli käyttänyt sen verran, ettei riistanmaku hävinnyt.
Hirvenlihan keittoaika määräytyy aina sen mukaan, onko kyse nuoresta vai vanhasta eläimestä; vanhan keittäminen kestää huomattavasti kauemmin.
Hirviseurueen pomolle Reino Matilaiselle oli laitettu oma pöytä. Pöydällä komeili lappu, joka vahvisti, että pomosta on kyse.
Kuulumisten vaihtamisen lomassa pomokin ehti maistaa hirvikeittoa, jonka keittämiseen hän oli osallistunut esikypsentämällä lihan.
Hirviporukan ainoa nainen Kati Kallionsivu kertoi laittavansa mielellään ruokaa hirvenlihasta. Hänen keittiössään liha taipuu keiton lisäksi paistiksi sekä grillattavaksi.
Sen Kallionsivu on huomannut, että aikaa hirviaterian valmistamiseen on varattava runsaasti.
Kallionsivu on nyt toista syksyä mukana hirviseurueessa.
Hän kulkee setänsä jalanjälkiä.
Mukaan hän lähti voittaakseen aseita kohtaan tuntemansa pelon; hän arveli aseiden käsittelytaidon auttavan pelon voittamisessa.
Vielä ei Kallionsivun kohdalle ole sattunut hirveä ammuttavaksi.
Tältä osin mieltä kaivaa eettinen kysymys: mikä hän on päättämään siitä, kuinka kauan eläin saa elää.
Reino Matilaisen hirviseurue on metsästänyt vuodesta 1987. Sitä ennen seurue oli Matilaisen isän nimissä kaksitoista vuotta.
Alkuperäisestä seurueesta on mukana vielä kolmannes.
Porukan keski-ikä huitelee kuudenkympin tienoilla. Nuoriakin kaivattaisiin mukaan.
– Siinä on mukavaa ja rentoa yhdessäoloa, vuosien tauon jälkeen hirviporukkaan palannut Esa Tossavainen kuvasi porukkametsästyksen antia.
Hirvipassissa kaikessa hiljaisuudessa odottaminen on oiva vastapaino työlle.
Metsästys jatkuu vielä peijaispäivänkin jälkeen, sillä seitsemästä kaatoluvasta kaksi oli vielä käyttämättä.
Metsälle lähdetään pääsääntöisesti viikonloppuisin ja apuna ovat hirvikoira sekä nykyaikainen tekniikka.
Jos metsästysajan lopulla on vielä lupia käyttämättä, jahtiin lähdetään viikollakin.
