Karanteenikäytäntö lievenee rokotetuilla ja koronan sairastaneilla

Koronalle altistunutta ei enää määrätä karanteeniin, jos altistunut on saanut kaksi rokoteannosta ja jälkimmäisestä on kulunut viikko.
Koronaepidemia

Koronan karanteenikäytännöt muuttuvat niillä, jotka ovat saaneet koronarokotuksen tai sairastaneet taudin, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina.

Koronalle altistunutta ei enää määrätä karanteeniin tilanteessa, jossa altistunut on saanut kaksi rokoteannosta ja toisen annoksen saamisesta on kulunut viikko.

Altistunutta ei määrätä karanteeniin myöskään tilanteessa, jossa hän on sairastanut koronan edellisten kuuden kuukauden aikana.

–  Vasta-ainetasot riittävät suojaamaan ainakin kuudeksi kuukaudeksi, ehkä pitempäänkin, mutta kuuden kuukauden raja on valittu varovaisuusperiaatteella, kertoi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek STT:lle.

Jos koronan on sairastanut ennen puolen vuoden jaksoa, vaaditaan karanteenin välttämiseksi myös yksi annos koronarokotetta kuuden kuukauden sisällä tartunnan toteamisesta.

Karanteenia ei määrätä, ellei tartuntatautilääkäri päätä arviossaan toisin. Tartuntatautilääkäri tekee koronavirukselle altistumisesta riskinarvion, jossa hän ottaa huomioon muun muassa paikallisen virusmuunnostilanteen, iän ja mahdolliset perustaudit.

Suomessa on raportoitu 149 uutta koronatartuntaa, THL kertoi tiistaina. Kahden kuluneen viikon aikana on todettu vajaat 2  900 tartuntaa, mikä on noin 130 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Tartuntoja on raportoitu Suomessa kaikkiaan yli 90  000.

Sairaalahoidossa oli koronaviruksen vuoksi tiistaina 137 ihmistä, joista tehohoidossa 25.

Koronavirukseen liittyvien kuolemien kokonaismäärä laski neljällä tapauksella, koska kuolemantapausten laskentatapaa on muutettu yhden sairaanhoitopiirin alueella, THL kertoi. Kuolemantapauksia on nyt todettu yhteensä 929.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa yli 2,1 miljoonaa ihmistä eli 38,3 prosenttia väestöstä. Toisen annoksen osalta kattavuus on 5,2 prosenttia. Rokoteannoksia annettiin vuorokaudessa yhteensä yli 31  000.

Keski-Pohjanmaan alueellinen viranomaistyöryhmä kiristi kokoontumissuosituksia tiistaina, koska alue on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen, kertoi sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite.

Yli kuuden hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi sisätiloissa. Ulkona suositus on korkeintaan kymmenen henkilöä. Lisäksi muun muassa uimahallit, yleiset saunat sekä kirjastot suljetaan.

Suositukset ovat voimassa kesäkuun alkuun asti. Niitä saatetaan keventää ennen kevään valmistujaisjuhlia, jos koronatilanne rauhoittuu,

Myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen.

Kanta-Hämeen keskussairaalan osastoilta ja Riihimäen sairaalan terveyskeskusvuodeosastolta lähteneet erilliset tartuntaketjut ovat aiheuttaneet laajoja karanteeneja terveydenhuollon henkilöstölle.