Kaikkonen: Itärajan esteaita on rakennettava niin pian kuin mahdollista – Ministeri lupasi nopeuttaa hanketta
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) kiirehtii itärajan esteaidan rakentamista. Kaikkonen kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.
Esteaidan rakentaminen laitettiin vireille viime vaalikaudella, jolloin Kaikkonen toimi puolustusministerinä.
Kaikkonen sanoo X:ssä, että esteaita olisi hyvä väline laittoman maahantulon estämiseen.
– Tätä hanketta on syytä kiirehtiä, Kaikkonen kirjoittaa.
– Itse asiassa se on toteutettava niin pian kuin mahdollista, hän täsmentää perään.
Kaikkonen nosti asian esiin torstaina myös eduskunnan kyselytunnilla.
Hän kysyi sisäministeri Mari Rantaselta (ps.), onko esteaidan rakentamista mahdollista nopeuttaa ja mitä hallitus aikoo asiassa tehdä.
Rantasen mukaan aita kannattaa ilman muuta tehdä niin pian kuin mahdollista.
– Ei meidän ole mitään syytä odottaa, että rakennetaan tänä vuonna tämän verran pätkää ja 2025 tämän verran ja niin edespäin, eli tehdään sitä mukaa kuin vaan pystytään tekemään, Rantanen summasi.