Jouluruuissa näkyy nyt asenteiden muuttuminen
Suomalaisten jouluruuissa kasvis- sekä kalavaihtoehdot ovat nousussa ja lihat laskussa. 13 prosenttia arvioi lisäävänsä kasvisruokia, 13 prosenttia kalaa ja 3 prosenttia vegaanisia ruokia, Lidlin kyselyistä selviää.
10 prosenttia arvioi vähentävänsä sikaa, 9 prosenttia naudanlihaa ja 12 prosenttia kinkkua.
Ruokatottumukset muuttuvat perinteisissä juhlissa hitaasti, mutta muutosta asenteissa on kuitenkin nähtävissä, kertoo Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs tiedotteessa.
– Kinkkua ei ehkä tarvita niin valtavia määriä, vaan pienempikin annos riittää tuomaan jouluhengen. Meillä on myynnissä muun muassa seitankinkkua ja porkkalaa, joita suosittelen testaamaan vaikka perinteisten jouluruokien rinnalla, hän sanoo.
Perinteiset ruuat jyräävät silti yhä suomalaisten joulupöydissä. Joulupöydän tärkeimpiä ruokia kysyttäessä kinkku ottaa murskavoiton 64 prosentilla. Toisena tulee riisipuuro 44 prosentilla ja kolmantena kala 40 prosentilla.
Laatikot ovat vuorossa tämän jälkeen: 25 prosentille lanttulaatikko, 24 prosentille perunalaatikko ja 21 prosentille porkkanalaatikko on yksi joulupöydän tärkeimmistä ruoista.
Jouluna tehdään sekä itse että ostetaan valmista. 45 prosenttia aikoo puoliksi tehdä itse ja puoliksi ostaa valmiina, 37 prosenttia aikoo tehdä pääasiallisesti itse ja 18 prosenttia aikoo ostaa valmiina kaupasta.
Tärkeimpinä itse valmistettavina ruokina ovat riisipuuro (55 prosenttia), kinkku (40 prosenttia) ja joulutortut (33 prosenttia). Valmiina sen sijaan ostetaan eniten laatikoita (29 prosenttia).
– Helppous ja nopeus ovat yleisesti kasvavia trendejä: ruokatuotteilta toivotaan nopeita ratkaisuja, Heinrichs kertoo.
– Nämä trendit näkyvät myös jouluisin. Useimmissa kotitalouksissa ei enää valmisteta esimerkiksi laatikoita juuresten kuorinnasta alkaen itse, kun ruokakaupasta saa edulliseen hintaan lämmitystä vaille valmiin laatikon, hän jatkaa.
Heinrichsin mukaan moni haluaa kypsentää kinkun itse, mutta myös valmiit ratkaisut ovat suosittuja.
Tulokset perustuvat Lidlin teettämiin kyselyihin, joihin on kumpaankin vastannut noin tuhat suomalaista kuluttajaa. Vastaukset on kerätty viikolla 40 sekä 44.