Jopa puolet suomalaisista jättää äänestämättä, mutta tutkija hautaisi nukkuvat-nimityksen  – "Koko termi palautuu ajatukseen, että äänestämättä jättävä olisi patologinen sohvalla makoileva vätys"

Reportaasi

Porin SuomiAreenassa on keskustan päivä. Ministeritentti Raatihuoneenpuistossa on helteestä huolimatta vetänyt paikalle runsaasti yleisöä.

Yhtäkkiä lavaan eteen yleisöön kävelee keski-ikäinen mies tonttulakki päässään. Toisessa kädessään hänellä on megafoni ja toisessa kyltti, jossa lukee “Nukkuvien puolue”.

Ennen kuin mies ehtii kunnolla istua, tulevat turvamiehet häätämään hänet pois.

Välikohtauksesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tonttu on saavuttanut tavoitteensa. Selviää, että Nukkuvat ry on puolueeksi pyrkivä yhdistys, joka haluaa suomalaiset irti ”nykysysteemin latistavasta pakkopaidasta”.

Herään ajattelemaan, että nukkuvia on vaaleista riippuen jopa yli puolet äänioikeutetuista. Heistä kirjoitetaan huolestuneeseen sävyyn aina vaalien aikaan, mutta muistaako heitä vaalien välillä kukaan?

Päätän selvittää, millaisia ihmisiä nukkuvat ovat, ja kirjoitan Facebookiin etsiväni haastateltavia.

Ilmoitukseeni tarttuu Aino Salmi, joka on valmis paljastamaan pitkään mieltään painaneen tapahtuman.

Salmi opiskelee valtiotieteitä, mutta politiikka tuntui pitkään kaukaiselta. Viime kuntavaaleissa hän lähti mukaan kaverinsa kampanjatiimiin.

Salmi oli juuri ollut korkeakouluharjoittelussa Eurooppanuorissa ja tavannut paljon nuoria, joilla oli palo politiikkaan.

– Tajusin, että politiikka ei ole vain sellaista peliä, jota jotkut sedät huvikseen pelaavat.

Vaalipäivän iltana Salmi makasi sohvalla. Takana oli rankka kevät, ja päivä oli mennyt gradun parissa. Ilmoitus äänioikeudesta makasi kirjekuoressa eteisen lattialla.

Juuri kun Salmi päätti ryhdistäytyä, hän huomasi, että äänestyspaikat ovat jo sulkeutuneet.

Salmi yritti uskotella itselleen, ettei yksi ääni mitään ratkaise. Hänhän oli sitä paitsi suostutellut monta ihmistä äänestämään.

Seuraavana päivänä Salmi sai ystävältään tiedon, että jakoi viimeisen valtuustopaikan samalla äänimäärällä toisen ehdokkaan kanssa.

Kaveri kiitti Salmea tuesta: ”Jokainen ääni ratkaisee”. Tarkastuslaskennan tulosten odottaminen oli piinallista.

Täpärä tilanne kääntyi lopulta Salmen tukeman ehdokkaan eduksi.

Tuskallisista hetkistä huolimatta kokemus oli Salmelle voimaannuttava. Yksi ääni toi näkyväksi sen, että yhden ihmisen teoilla, pienilläkin, on merkitystä.

– Olin ollut töissä ja tehnyt opintoja yhtä aikaa. Siinä vaiheessa omasta elämästänikin oli tullut sellainen olo, että olen vain tällainen pelinappula. Ettei sillä ole mitään merkitystä, että yksi ihminen saa gradun valmiiksi, Salmi miettii.

Äänestäminen on niin vahva normi yhteiskunnassa, että äänestämättä jättämisestä voi olla vaikea kertoa.

Pian alkaa vaikuttaa siltä, että Facebookista en tule löytämään enempää tarinoita.

Turun yliopiston tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja on yksi henkilö, joka on kertonut julkisesti jättävänsä äänestämisen muille. Syyt hän toi esille jo virkaanastujaispuheessaan.

Valtaojan mielestä tieteentekijöiden tulisi pysytellä mahdollisimman riippumattomina, jotta objektiivinen ja politisoitunut tieto eivät ala sekoittua.

– Henkilökohtainen johtopäätökseni on se, että en edes äänestä. Se, että antaa jollekin puolueelle äänensä, on jonkinasteinen sitoutuminen, eikä niin kovin kevytkään.

Valtaoja puhuu Trumpista, brexitistä ja some-ajan politikoinnista.

– Eihän demokratian päämäärä voi olla, että sata prosenttia äänestää, vaan paremminkin se, että mahdollisimman suuri määrä äänestäjistä todella olisi ottanut asioista selvää ja tietäisi, mistä äänestetään.

Julkisessa keskustelussa pelätään usein, että nukkuvat on helppo houkutella populismin kelkkaan.

Yliopistotutkija Hanna Wass Helsingin yliopistosta tuntee tällaisen argumentoinnin. Se ei ole täysin tuulesta temmattu.

– Jos siellä on taustalla huono-osaisuutta yhdistyneenä vahvaan tyytymättömyyteen ja epäluottamukseen, niin silloinhan tietysti voisi ajatella, että tällainen potentiaali on suhteellisen helposti valjastettavissa.

– Mutta onhan tuossa myös hyvin vahvasti sellainen elitistinen poljento.

Tapaan Suvi Auvisen, joka haluaa purkaa eliitin vallan ja pyrkiä totaaliseen tasa-arvoon.

Auvinen on Suomen tunnetuin anarkisti, joka kirjoittaa blogia, esiintyy paljon mediassa ja on ahkera tviittaaja.

Internetistä löytyy vuosien takaisia juttuja ajalta, jolloin hän oli mukana talonvaltauksessa ja kertoi, ettei äänestä vaaleissa.

Enää Auvinen ei halua kommentoida omaa äänestyskäyttäytymistään, sillä kysymys on hänen mielestään epäolennainen.

– Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen ei ole se, mikä on rikki. Ihmiset eivät koe, että heillä on valtaa.

Auvisen mielestä edustuksellisen demokratian suurimpia ongelmia on äänestäjien puutteellinen kuluttajansuoja: edustajat voi vaihtaa vasta seuraavissa vaaleissa.

Petetyt lupaukset passivoivat ja politiikan henkilöityminen hämärtää ihmisten käsitystä siitä, että hallitusohjelmat kirjoitetaan puolueiden ohjelmien perusteella.

Auvisen mielestä tarvitaan enemmän demokratiakasvatusta, jotta ihmiset tietävät miten politiikka toimii.

– Anarkistina pyrin ennen pitkää siihen, että massiivisia valtarakenteita, kuten kansallisvaltioita voidaan purkaa. Mutta tiedän, että se ei ole nopea projekti.

Suora demokratia on Auvisen mielestä askel oikeaan suuntaan.

Hän kannustaa ihmisiä kokoamaan omia ryhmiä jonkin epäkohdan korjaamiseksi. Auvinen harmittelee, että puoluetoiminnassa moni menettää kriittisyytensä.

Puolueiden nuorisojärjestöihinkin hän suhtautuu melko nuivasti.

– Hirveän paljon se on sitä, että tehdään puolueiden vaalityötä. Aika nopeasti siellä häviää rohkeus haastaa.

Yhteiskuntaan kaivattaisiin Auvisen mielestä syvällisempää analyysiä vallasta.

– Poliittinen valta Suomessa on jossain ihan muualla kuin puolueilla. Jos ajattelee, että Facebookilla on enemmän kansalaisia kuin Kiinalla, niin ylipäätään kansallisvaltioiden idea on hyvin nopeasti murtumassa.

– Jos puolueet eivät radikaalisti uudistu, aika ajaa nopeasti niiden ohi.

Hanna Wass haluaisi lopettaa termin ”nukkuvat” käytön, sillä tieto äänestämättä jättämisen syistä on kasvanut.

– Koko termi palautuu ajatukseen, että äänestämättä jättävä olisi patologinen sohvalla makoileva vätys.

Tutkijan mukaan äänestämättömyys on juurtunut osaksi laajempaa eriarvoistumiskehitystä.

Äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavat sosioekonominen asema, ikä, perhetausta, terveydentila ja se, miten yksilö kokee paikkansa yhteiskunnassa. Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen myös periytyy vahvasti sukupolvelta toiselle.

25–34-vuotiaiden korkeakoulutettujen keskuudessa äänestysprosentti oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 79. Peruskoulun suorittaneista vain 31 prosenttia kävi äänestämässä.

Ruotsissa on Wassin mukaan havaittu, että jos rikkaiden ja köyhien intressit joissain asioissa eroavat toisistaan, rikkaiden kannattamat ajatukset tulevat edustuksellisessa järjestelmässä aina paremmin huomioiduiksi.

– Silloin politiikka alkaa näyttää yhä kaukaisemmalta, epäluotettavammalta ja vastenmielisemmältä niiden näkökulmasta, jotka eivät koe tulevansa edustetuksi. Ja se vähentää jatkossa haluja osallistua.

Päätän lähteä Helsingin Jakomäkeen, jossa oli viime eduskuntavaaleissa kaupungin alhaisin äänestysprosentti: 60,6.

Eroa vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Tuomarinkylän 86,6 prosenttiin on huima.

Lähestymme kuvaajan kanssa ensin vanhempaa miestä, joka nauttii auringosta K-kaupan edessä.

Reino Könönen on aina äänestänyt. Hän on asunut 50 vuotta Jakomäessä eikä tunne alueelta ketään, joka ei äänestäisi.

Bussipysäkillä seisoo naisia kolmessa sukupolvessa. Päätän mennä suoraan asiaan.

– En ole äänestänyt pitkään aikaan. Tiedän, että ei ole varaa valittaa, jos ei äänestä. Viimeksi piti mennä, mutta ei vaan… Tuntui, ettei ole mitään hyötyä. On ollut paljon sellaista, että on keskittynyt johonkin muuhun. Pitkään oltiin sairaalassa viime syksynä, Anette Salmi sanoo ja ojentaa lapselleen Jadalle maissinaksun.

Aneten äiti Outi Aares ei saanut omilta vanhemmiltaan mallia, että äänestämässä pitäisi käydä, vaikka isä puhuikin paljon politiikasta.

– Nyt en ole äänestänyt. Elämäntilanne on ollut sellainen, että ei ole aina jaksanut. Kun tässä kaikki tasaantuisi, niin meinaan äänestää.

Siirrymme S-marketin eteen. Ritva Lievosella on näkemys siitä, miksi äänestysprosentti alueella on niin alhainen.

– Täällä on paljon kaupungin asuntoja, sellaisia ihmisiä, jotka ovat työttöminä. Ihmisiä, jotka eivät enää piittaa, luota, eivätkä usko.

Lievonen ei halua syyllistää yksittäisiä ihmisiä. Hän uskoo, että olosuhteiden parantaminen ja kokemus osallisuudesta yhteiskunnassa voisivat nostaa äänestysaktiivisuutta.

Jos yhä useampi jättää äänestämättä, se on ennen kaikkea uhka edustuksellisuuteen perustuville poliittisille instituutioille, kuten eduskunnalle ja Euroopan parlamentille.

Keskustan entisen puoluesihteerin Jouni Ovaskan mukaan asia nousi säännöllisesti esille puoluesihteereiden tapaamisissa. Hän kuitenkin myöntää, että puolueet ovat tehneet liian vähän.

– Liian monesti yritetään varmistaa ne omat varmat kannattajat ja tavoittaa liikkuvat äänestäjät. Harvoin pureudutaan syvälle siihen, keitä ovat ne, jotka todella nukkuvat, jopa useammassa sukupolvessa.

Hanna Wassin mielestä huomio olisi kohdistettava eriarvoistumisen torjumiseen.

– Kaikella, mitä tehdään esimerkiksi nuorten työllistymisen, terveyden edistämisen tai maahanmuuttajien kotoutumisen hyväksi, on suora kytkentä myös poliittisen osallistumiseen.

Entä mitä mieltä tutkija on Nukkuvien puolueesta?

Wassin mielestä keskustelun herättäminen on sinällään tervetullutta.

Hän pitää kuitenkin ongelmana sitä, että joku taho yrittää ikään kuin kaapata äänestämättä jättävien agendan itselleen. Kyseessä kun ei ole mikään yhtenäinen ryhmä edes poliittisten mielipiteiden osalta.

Katoaako äänestämättä jättämiseltä pohja, jos puolue väittää edustavansa nukkuvia? Demokratiassa siihenkin on oltava oikeus.

Reportaasi ilmestyi alunperin Suomenmaan viikkolehdessä elokuussa. Lehden voit tilata täältä .