Jo kolmas maa uhkaa jättäytyä pois Euroviisuista
Myös Hollanti uhkaa jättäytyä pois ensi kevään Eurovision laulukilpailuista, jos Israel saa osallistua. Hollantilainen radio- ja tv-yhtiö Avrotros ilmoitti perjantaina, että Hollannin osallistuminen ensi vuoden Euroviisuihin ei ole mahdollista, jos Israel on mukana kisassa.
Jos Euroopan yleisradiounioni EBU kuitenkin päättää olla hyväksymättä Israelia vuoden 2026 Euroviisuihin, Hollanti osallistuu kilpailuun.
Avrotros, joka on osa Hollannin julkista yleisradiojärjestelmää, vastaa maan osallistumisesta Euroviisuihin.
Avrotros perustelee päätöstään jatkuvalla ja vakavalla inhimillisellä kärsimyksellä Gazassa. Yhtiö ilmaisee myös syvän huolensa lehdistönvapauden vakavasta heikkenemisestä Israelin toimien vuoksi.
Jo aiemmin Irlanti ja Slovenia ilmoittivat jättäytyvänsä pois Euroviisuista, jos Israel saa osallistua.
Kevään Euroviisut järjestetään Itävallan Wienissä.