Janne Puhakan entiselle puolisolle syyte murhasta
Entinen puoliso on saanut syytteen entisen jääkiekkoilijan Janne Puhakan, 29, murhasta.
Norjalainen eläinlääkäri Rolf Nordmo, 66, on kuulusteluissa myöntänyt ampuneensa Puhakan Espoon Henttaalla lokakuussa ja aiheuttaneensa tämän kuoleman.
Puhakka oli mennyt käymään Nordmon asunnolla sunnuntai-iltapäivänä 13. lokakuuta. Puhakka ja Nordmo olivat aiemmin asuneet asunnossa yhdessä, mutta poliisin mukaan heidän parisuhteensa oli päättynyt joitain viikkoja aiemmin.
Poliisi epäilee, että hyvin pian Puhakan saavuttua asunnolle häntä oli ammuttu kahdesti rintakehän alueelle metsästyshaulikolla. Poliisi epäilee, että teon syynä oli parisuhteen päättyminen, mutta ei ole kommentoinut motiivia tarkemmin.
Nordmon asianajaja Ville Luoto on aiemmin kertonut, että Nordmo katuu tekoaan ja on siitä äärimmäisen pahoillaan.
Oikeudenkäynti järjestetään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, mutta sen ajankohta ei ole vielä tiedossa. Koska Nordmo on vangittuna rikosepäilyn takia, oikeudenkäynti alkaa todennäköisesti kahden viikon kuluessa.
STT kertoo poikkeuksellisesti henkirikoksen uhrin ja teosta epäillyn nimet, koska kyse on laajasti eri yhteyksissä julkisuudessa esiintyneistä ihmisistä.