Irlanti jättää ensi kevään Euroviisut väliin, jos Israel osallistuu
Irlanti ei osallistu Euroviisuihin, jos Israel osallistuu laulukilpailuun, kertoi maan yleisradioyhtiö RTE torstaina.
RTE:n mukaan osallistuminen olisi mahdotonta kauhean ja edelleen käynnissä olevan Gazan tilanteen vuoksi.
Irlanti tekee lopullisen päätöksen osallistumisestaan sen jälkeen, kun Euroopan yleisradiounioni EBU on päättänyt, saako Israel osallistua ensi kevään Euroviisuihin.
Muista viisumaista ainakin Slovenia on ilmoittanut, että se jättäytyy pois Euroviisuista, jos Israel osallistuu. Myös Islannin yleisradio RUV on kertonut harkitsevansa asiaa.
Eurovision laulukilpailun johtaja Martin Green kommentoi tällä viikolla, että keskustelut EBU:n jäsenten kanssa ovat käynnissä siitä, kuinka kilpailuun liittyvät ”geopoliittiset jännitteet” ja osallistumiskysymykset ratkaistaan.