IL: Heikoista syntyvyysluvuista kauhistunut hallitus harkitsee kaikkien lapsilisien nostamista

Keskusta ehdotti lapsilisien tuntuvaa korotusta jo marraskuussa
Lapsilisä

Torstaina julkistetut kaikkien aikojen heikoimmat synnytysluvut ovat järkyttäneet hallitusta.

Hallitus suunnittelee tämän vuoksi korotusta kaikkiin lapsilisiin, Iltalehti kertoo.

Käytännössä korotus hoidettaisiin siten, että lapsilisäoikeutteujen joukosta uloskasvavilta ikäluokilta vapaututava rahamäärä kohdennettaisiin kaikkien lapsilisien korottamiseen.

Keskusta ehdotti vastaaaa jo viime vuoden marraskuussa.

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajna Eeva Kallin ensimmäisenä allekirjoittamassa aloitteessa ehdotettiin, että syntyvyyden laskusta säästyvä raha käytettäisiin lapsilisien tuntuvaan korottamiseen.

Asiasta keskusteltiin eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa, josta Suomenmaa uutisoi.

Silloinen pääministeri Antti Rinne (sd.) suhtautui ajatukseen varovaisen myönteisesti.