Husin Asko Järvinen HS:ssa: Talvella koronan sairastanut ei ole turvassa alavariantilta – neljättä rokotekierrosta ei ylilääkärin mukaan tarvitse silti laajentaa
Koronan vaikkapa viime talvena sairastanut ihminen ei ole turvassa uudelta BA.5-alavariantilta, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ylilääkäri Asko Järvinen toteaa Helsingin Sanomissa (HS).
– Se voi tarttua jo taudin sairastaneisiin ja rokotettuihin, Järvinen kertoo.
Järvisen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että rokotukset suojaavat hyvin vakavia tautimuotoja vastaan myös BA.5:n tapauksessa.
– Valtaosa viruksen rakenteista on kuitenkin entistä, eli kyllä elimistö kykenee jollakin tavalla sitä vastaan jo suojautumaan.
Järvisen mukaan koronatilanne on ristiriitainen, sillä koronaa on liikkeellä paljon, mutta tauti on muuttunut valtaosalla väestöstä tavallisen hengitysteiden virusinfektion kaltaiseksi. Yhä harvempi joutuu tällä hetkellä sairaalahoitoon koronavirustartunnan vuoksi.
– Husissa ei ole nyt yhtään potilasta koronaviruksen takia tehohoidossa, Järvinen sanoo HS:lle.
Kolmen rokotusannoksen suoja voi Järvisen arvion mukaan kestää vuosia. Hän ei tässä tilanteessa näe tarpeelliseksi laajentaa neljättä rokotuskierrosta nykyistä laajemmaksi.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että kansalaiset, jotka ovat rokotukset ottaneet tai ovat taudin sairastaneet, ovat erittäin hyvässä suojassa.