Hallituksen talouslinja ja keskustan järjestötyö puhuttivat Päijät-Hämeen keskustan vuosikokouksessa
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho painotti keskustan järjestötyön merkitystä Päijät-Hämeen keskustapiirin vuosikokouksessa torstaina.
Keskustapiiri kokoontui vuosikokoukseensa Iitin Ravilinnassa.
Kokousväelle pitämässään puheenvuorossa Siika-aho sanoi, että keskustan Suunta Suomelle -tilaisuuksia tulee jatkaa. Niiden pohjalta keskusta tekee ohjelmatyötä Suomen tulevaisuuden suunnasta.
Siika-aho korosti myös keskustan periaateohjelman uudistamisen tärkeyttä. Hänen mukaansa periaateohjelmaa valmistellaan paikallisesti järjestettävissä työpajoissa.
Uusi puolueen periaateohjelma hyväksytään kesäkuussa 2026 keskustan puoluekokouksessa Tampereella.
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi keskittyi omassa puheenvuorossaan muun muassa Orpon hallituksen puoliväliriihen arviointiin.
Kempin mukaan hallitus epäonnistui puoliväliriihen tärkeimmässä tavoitteessa saada aikaan kasvuun tähtääviä ratkaisuja.
– Ratkaisut eivät tuo kasvua ainakaan talousasiantuntijoiden mielestä. Suomi tarvitsee investointeja ja työpaikkoja. Esimerkiksi yhteisöveron keventämisen sijaan järkevää olisi tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä keskituloisten ostovoimaa, Kemppi sanoi keskustapiirin tiedotteen mukaan.
Kemppi hämmästeli myös sitä, että hallitus laittoi veronkevennyksiin miljardeja euroja. Hallitus myös velkaantuu pahemmin kuin edeltäjänsä.
– Tarvitsemme sopupolitiikkaa laajasti eri politiikan kysymyksiin. Keskusta tulee jatkossakin tuoda pöytään aito vaihtoehto, Kemppi muotoili.
Kokouksessa hyväksyttiin myös maakunnallisten luottamuspaikkojen jakautuminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallitukseen keskustapiiri esittää toiseksi varapuheenjohtajaksi Hanna Nonynekiä ja toiseksi jäseneksi Hanna Hasalaa. Hyvinvointialueen valtuuston toiseksi varapuheenjohjaksi piiri esittää Kaarina Suhosta.