Ex-pääministeri koki kuumottavia hetkiä Putinin kanssa – Katuu toimintaansa keskustajohtajaa kohtaan
Ruotsin ex-pääministeri Stefan Löfven kertoo tuoreessa kirjassaan kuumottavasta kohtaamisestaan Venäjän itsevaltaisen presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Asiasta kertovat useat ruotsalaismediat, kuten Aftonbladet, Expressen ja yleisradioyhtiö SVT.
Löfvenin mukaan Putin alkoi tuijottaa häntä intensiivisesti silmiin kesken Pietarissa järjestetyn konferenssin keväällä 2019.
Maiden väliset suhteet eivät olleet tuolloinkaan parhaalla tolalla, sillä Krimin valtauksesta oli vain viisi vuotta aikaa.
Löfven tulkitsi, että Putinin yrittää tuijotuksellaan näyttää hänelle, kuka on tilanteen herra. Putinin toimintaa hän luonnehtii medioiden mukaan ”vihaiseksi peliksi”.
Löfvenin mukaan Putin tuntui odottavan, milloin Ruotsin pääministeri kääntää katseensa pois. Löfven ei kuitenkaan antanut periksi, vaan hän tuijotti takaisin. Lopulta Putin käänsi katseensa pois niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Aftonbladetin mukaan Löfven kertoo kirjassaan pitäneensä Ruotsin keskustan puheenjohtajaa Annie Lööfiä aluksi itsepäisenä ja hankalana tyyppinä.
Löfven harmittelee kirjassa, että vuonna 2014 hän torjui kädellään Lööfin hänelle tarjoaman raportin kesken puheenjohtajatentin.
– Se ei tuntunut hyvältä jälkikäteen. Se myös näytti epämiellyttävältä valokuvissa. Vanhempi mies torjumassa nuoremman naisen ojennetun käden, Löfven sanoo Aftonbladetin mukaan.
Löfven nousi Ruotsin pääministeriksi tasan kymmenen vuotta sitten syksyllä 2014. Hän toimi tehtävässä yhtäjaksoisesti marraskuuhun 2021 saakka. Löfven erosi pääministerin tehtävistä epäluottamuslauseen jälkeen.
Lööf johti Ruotsin keskustapuoluetta 2011–2023.