Etelä-Afrikasta Hollantiin saapuneilla matkustajilla todettu 61 koronatartuntaa – testataan uuden omikronmuunnoksen varalta

Etelä-Afrikassa havaitun muunnoksen epäillään olevan deltamuunnosta tarttuvampi.
Koronavirus

Etelä-Afrikasta Hollantiin saapuneilla matkustajilla on todettu 61 koronatartuntaa, kertovat hollantilaisviranomaiset.

Hollantiin saapui perjantaina Etelä-Afrikasta kaksi lentoa, joilla oli noin 600 matkustajaa. Positiivisen koronavirustestituloksen saaneet matkustajat on asetettu karanteeniin hotelliin Schipholin lentoaseman lähellä.

Positiivisen testituloksen saaneet testataan myös omikronmuunnoksen varalta. Etelä-Afrikassa havaitun uuden muunnoksen epäillään olevan deltamuunnosta tarttuvampi.

EU:n alainen Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC arvioi perjantaina omikronmuunnoksen muodostavan suuren tai hyvin suuren riskin Euroopalle.

ECDC:n mukaan vielä on suurta epävarmuutta muunnoksen ominaisuuksista, kuten sen tartuttavuudesta tai kyvystä kiertää rokotteiden antamaa suojaa. Virasto pitää kuitenkin todennäköisenä sitä, että muunnos pääsee leviämään pidemmälle Euroopan maissa.

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt omikronin huolestuttavaksi muunnokseksi.

Etelä-Afrikan ohella uutta muunnosta on todettu muun muassa Botswanassa, Hongkongissa, Israelissa ja Belgiassa. Useat maat ovat katkaisseet lentoja eteläisestä Afrikasta ehkäistäkseen muunnoksen leviämistä.