Entinen Hamasin jäsen Ahmed kuvaa, kuinka valitsi toisin – "Olemme molemmat konfliktin ja miehityksen uhreja"

Hamas

Entinen äärijärjestö Hamasin jäsen Ahmed Helou näkee, että viimeisimmiltä Israelin ja Hamasin välisiltä taisteluita ja kuolinuhreilta olisi voitu välttyä, jos israelilaisien ja palestiinalaisten rauhanaktivistien ääntä olisi kuultu jo aikoja sitten.

Hän sanoo STT:n haastattelussa, että moni rauhanaktivisti, joihin hän itsekin nykyisin lukeutuu, oli jo pitkään pelännyt, että Hamasin ja Israelin välinen tilanne kärjistyisi.

– Emme me halua menettää ihmisiä, ystäviä, rakkaita. Ei ole tarvetta vuodattaa lisää verta, Helou sanoo videopuhelimitse Länsirannalla sijaitsevasta Jerikosta.

On tiistaiaamu, eikä Helou ole päässyt työpaikalleen Länsirannan Ramallahiin palestiinalaisparlamenttiin, jossa hän toimii avustajana.

Israelin tarkastuspisteiden läpi ei välttämättä pääsisi eikä palestiinalaisilla rekisterikilvillä varustetulla autolla ajaminen olisi turvallista, sillä israelilaiset siirtokuntalaiset voisivat Heloun mukaan olla erityisen vaarallisia Hamasin viikonlopun iskun jäljiltä.

Helou on jo haastattelua sopiessa korostanut, että edustaa vain itseään eikä esimerkiksi kaikkia palestiinalaisia. Esimerkiksi vähemmistöihin kuuluvien helposti ajatellaan edustavan koko ryhmää.

– Syytän YK:ta Gazan tilanteesta. Juuri nyt yli 2 000 ihmistä on kuollut molemmilla puolilla, Helou sanoo tiistaina.

Helou perustelee näkemyksensä sillä, että hänestä palestiinalaisten oikeuksia ei ole otettu riittävän vakavissaan eikä kansainvälisesti ole tehty riittävästi Israelin miehityksen päättämiseksi tai tuettu prosessia, jossa Israelin rinnalle syntyisi palestiinalaisvaltio. Eikä Ukrainan sodan seuraaminen ole helpottanut turhautumista.

– Kuinka voisin palestiinalaisena ymmärtää sen, kun Venäjä hyökkää Ukrainaan, suurin osa maailmasta tukee Ukrainaa Venäjää vastaan, mutta nyt he tukevat niitä, jotka miehittävät meitä?

Israelilaisten ja palestiinalaisten historia on monimutkainen ja monitulkintainen, ja se kenelle alue kuuluu jakaa mielipiteitä. Merkittävä vuosiluku israelilaisille ja palestiinalaisille on 1948, jolloin syttyi sota. Satojatuhansia palestiinalaisia joutui jättämään kotinsa, ja israelilaiset saivat haltuunsa suurimman osan alueesta.

Palestiinalaiset kutsuvat näitä tapahtumia katastrofiksi. Sitä ennen alue oli ollut Britannian kontrollissa, ja tuolloin juutalaiset olivat vähemmistö alueella.

Heloun suku on kotoisin Gazasta, mutta hänen isovanhempansa muuttivat yrityksensä takia Negevin autiomaassa sijaitsevaan Beersebaan, jossa hänen vanhempansakin kasvoivat.

Helou kertoo, että vuoden 1948 sodassa vanhemmat yrittivät päästä Gazaan, mutta päättivätkin asettua Jerikoon Jordanian läheisyyden takia. Jordaniaan pääsisi nopeasti pakoon.

Kasvaessaan Länsirannalla sijaitsevassa Jerikossa Helou kuuli isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan tarinoita sodasta ja pakomatkasta: kuinka monta ihmistä surmattiin heidän silmiensä edessä, kuinka monta ruumista perhe näki pakomatkallaan. Vuonna 1967 perhe pakeni Jordaniaan.

– Kaikki nämä kertomukset suututtivat ja saivat minut vihaamaan israelilaisia, Helou sanoo.

– Kun olin teini, aloin ajatella taistelijuutta ja kostoa siitä, mitä oli tapahtunut perheelleni. Aloin valmistautua ja urheilla.

Vuonna 1987 alkoi palestiinalaisten ensimmäisen kansannousu eli intifada. Tuolloin teini-ikäinen ja erityisen uskonnolliseksi itseään kuvaava Helou tutustui Hamasin jäseniin naapurustossaan.

Länsirannalla jo tuolloin Hamasia suositumpi oli sekulaari Fatah-liike, ja Helou sanookin, että tuolloin Hamasiin kuului vähän ihmisiä. Porukka kuitenkin oli kaikkialla Heloun elämässä: koulussa, moskeijassa, kaduilla.

Helou listaa, miten Hamas kuvaili tuolloin itseään: islamilainen liike, joka haluaa taistella israelilaisia vastaan ja vapauttaa Palestiinan.

– Joten, minä uskoin heitä ja liityin. Tein graffiteja, piirsin palestiinalaislippuja, heitin kiviä, olin mielenosoituksissa.

Helou oli 15-vuotias. Tuolloin palestiinalaislipun käyttäminen oli kielletty.

Helou sanoo, ettei hän koskaan käyttänyt aseita Hamasin riveissä.

1990-luvun alussa Helou vietti seitsemän kuukautta israelilaisessa vankilassa. Hän kertoo tavanneensa ihmisiä, jotka saivat hänet pohtimaan tulevaisuutta uusista näkökulmista.

– Samoihin aikoihin ryhdyttiin puhumaan Oslon sopimuksesta. Puhuttiin alkuun Jerikosta ja Gazasta. Koska olen syntynyt Jerikossa, mutta juureni ovat Gazassa, sanoin, että he puhuvat minusta.

Vuonna 1993 Israelin ja Palestiinan vapautusjärjestön välillä solmitut sopimukset olivat startti nyt jo päättyneelle rauhanprosessille. Helou näkee, että sopimus toi hyviä asioita kuten palestiinalaishallinnon ja lippuakin sai käyttää.

Helou korostaa väkivallattomuuden roolia neuvotteluissa. 1990-luvun rauhanprosessi kuitenkin saattaa tuntua monelle nykypäivän nuorelle kaukaiselta etenkin kun Länsirannan miehitys ja Gazan saarto rajoittavat ihmisten elämiä merkittävästi. Prosessin sanotaan myös normalisoineen nykymuotoista Länsirannan miehitystä.

– Olen niin surullinen tästä räjähtäneestä tilanteesta Palestiinassa ja Israelissa, Helou sanoo.

Hän sanoo, että väkivallattomuutta ja rauhaa ajavat palestiinalaiset ja israelilaiset ovat jo pitkään korostaneet miehityksen päättämistä, mutta heitä ei ole kuultu.

– Olemme molemmat (palestiinalaiset ja israelilaiset) konfliktin ja miehityksen uhreja, Helou sanoo.

– Palestiinalaiset käyttävät väkivaltaa miehityksen takia. Jos ei olisi miehitystä, kenenkään ei tarvitsisi käyttää väkivaltaa. Meidän täytyy pohtia, kuinka voimme päättää miehityksen, ei kuinka syyttää toista.

Monesti miehityksellä viitataan Länsirantaan, mutta puhuessaan Helou tarkastelee miehitystä laajemmin.

– Palestiinalaisena uskon historialliseen Palestiinaan ja siihen, että Israel miehitti meidät kahdesti, vuonna 1948 ja 1967. Rauhanaktiivina uskon, että Israelilla on myös oikeus valtioon.

Miehityksen päättäminen tarkoittaa Heloulle miehityksen päättämistä Länsirannalla ja saarron päättämistä Gazassa sekä palestiinalaisvaltion luomista Länsirannalle ja Gazaan.

Vapauduttuaan vankilasta Helou alkoi tehdä vapaaehtoistyötä, opetteli ensiaputaitoja ja päätyi mukaan ambulanssitoimintaan.

Vuonna 1996 Itä-Jerusalemissa kuohui, ja väkivaltaisuudet levisivät myös Jerikoon. Helou oli paikalla ambulanssin kanssa. Hän kertoo kantaneensa haavoittunutta ja myöhemmin kuollutta ystäväänsä kohti ambulanssia, kun hän kaatui.

– En pystynyt liikkumaan, tuntui kuin olisin halvaantunut. Kuulin kuinka ihmiset alkoivat huutaa, että joku oli haavoittunut, Helou sanoo.

Helou kertoo päätyneensä koomaan joiksikin päiviksi. Herätessään hän olikin Ramallahissa sairaalassa eikä kotikaupunki Jerikossa. Hän kertoo israelilaissotilaan ampuneen häntä.

– Yksi naissairaanhoitaja alkoi itkeä ja halasi minua. Olin shokissa, sillä meidän kulttuuriimme ja uskontoomme ei kuulu halata tuntematonta miestä. Miksi hän teki niin? Sitten ymmärsin tilani olleen erittäin vakava.

Palestiinalaisten toisen kansannousun aikana 2000-luvun alkupuoliskolla Helou opiskeli bisnestä ja valmistautui avioliittoon.

Helou kertoo olleensa aktiivinen myös ensiapu- ja ambulanssitoiminnassa ja että toimintaan valmistelevilla kursseilla puhuttiin paljon siitä, miten päästä eroon väkivallasta ja olla käyttämättä väkivaltaa. Hänestä ideanakaan ambulanssitoiminta ja väkivaltaisuus eivät sovi yhteen.

Vuonna 2004 Heloun ystävä pyysi häntä mukaan tapaamaan israelilaisia työpajaan, mutta Helou epäröi.

– Miten voisin tavata ihmisiä, jotka ovat tappaneet läheisiäni, niitä jotka ovat miehittäneet maamme?

Ystävän päämäärätietoisuus vei voiton, ja Helou pyysi tätä hankkimaan hänelle luvan päästä työpajaan Israeliin, sillä palestiinalaiset tarvitsevat luvan rajan ylittämiseen. Kun lupa saapui, Helou ajatteli, että hän menisi viettämään muutaman päivän rajan toisella puolella ja pääsisi rukoilemaan Jerusalemissa sijaitsevaan, muslimeille erityisen pyhään al-Aqsan moskeijaan.

Helou sanoo olleensa onnellinen luvasta, mutta myös pelokas.

– Pelokas, koska tapaisin tuntemattomia ihmisiä, vihollisiani, israelilaisia, juutalaisia. Niitä, jotka miehittivät minut.

Helou päätti, ettei puhuisi työpajassa kenellekään. Yhteinen lounas, jossa osa israelilaisista istui univormuissaan, muutti hänen ajatteluaan.

– Kukaan ei välittänyt siitä, kuka istui vieressä, oliko arabi tai juutalainen. Se rauhoitti minua, ja aloin keskustella ihmisten kanssa.

Helou kiinnostui ja halusi tietää lisää, miten juutalaiset ja israelilaiset ajattelivat, ja ihmetteli, miten osa israelilaisista tukee miehityksen lopettamista.

Lopulta Helou päätyi mukaan Combatants for Peace -järjestön toimintaan ja on vieraillut puhumassa ulkomaillakin, myös Suomessa. Järjestö tuo yhteen israelilaisia ja palestiinalaisia taistelijoita ja edistää konfliktin ja miehityksen päättämistä.

Helou sanoo haastattelun aikana useasti olevansa niin surullinen Israelin ja Gazan sotatoimista ja vastustavansa niitä. Hän sanoo olevansa hämmentynyt.

Heloun kaksi siskoa asuu Gazassa. Heistä molemmista on tullut isoäitejä. Vielä tiistaiaamuna hänen läheisensä olivat kunnossa, mutta hän kertoo odottavansa huonoja uutisia.

– Ajatukseni ovat jumissa ja sekaisin israelilaisystävieni ja Gazassa olevan perheeni ja ystävieni välillä. Uutiset Gazasta koskettavat sydäntäni, ja kun muistan israelilaiset ystäväni, koskettaa se mieltäni.

Hän muistuttaa, että molemmilla puolilla kaikki ovat ihmisiä.

– Ihmiset odottavat uhrilukuja, minä en välitä numeroista. Alan katsoa nimilistaa, jotta en löytäisi sukulaiseni nimeä. Ei ole helppoa olla tässä tilanteessa.

Helou kertoo tiistaina, että hänen poliisina toiminut sukulaisensa kuoli Israelin iskuissa.

– Hänestä tuli numero. Hän oli ihminen kuten moni muu. Monesta tuli vain numeroita, mutta kaikilla numeroilla on perhe. Myös palestiinalaisilla on perhe, ja he olivat ihmisiä. Rukoilen, että tämä tilanne päättyy mahdollisimman pian.

Helou kertoo käyneensä Gazassa muutama vuosi sitten. Yli kahden miljoonan asukkaan Gaza on ollut toista vuosikymmentä saarrossa, ja alkuviikosta Israelin hallinto kertoi siirtyvänsä niin sanottuun täyteen saartoon. Helou sanoo, että saarron takia ihmiset ovat eläneet valtavan paineen alla ja kuin eläimet, viitaten esimerkiksi puutteisiin ruuassa, vedessä ja sähkössä.

– Katsoin ihmisiä kadulla, näin kuin haamuja, ihmisiä ilman unelmia, ilman elämää kävelemässä kadulla.

– Mitä näiltä ihmisiltä halutaan?

Kun hän pohtii sitä, miksi tänä päivänä nuori päätyisi väkivallan tielle, hän listaa kaksi asiaa.

– Ensinnäkin Palestiina on miehitetty. Israel miehittää Palestiinaa. Toiseksi kansainvälinen oikeus antaa miehityksen alaisina eläville ihmisille oikeuden taistella vapautensa puolesta.

Helou viittaa kansainväliseen oikeuteen. Geneven sopimuksissa määritelty itsemääräämisoikeus liitetään oikeuteen tehdä vastarintaa.