Yleistuki korvaa työttömyystuet toukokuussa – tarveharkinta ulottuu jatkossa kaikkiin
Työttömille aletaan maksaa uutta yleistukea toukokuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Samalla myös nykyiset työttömyystuet eli työmarkkinatuki ja peruspäiväraha lakkautetaan, kertoo Kela.
Muutoksen yhteydessä työttömyystuen tarveharkinta laajenee. Tämä voi pienentää tuen määrää niillä tuensaajilla, joilla on esimerkiksi pääomatuloja.
Koska uusi työttömille maksettava yleistuki on tarveharkintainen tuki, sen saaminen edellyttää taloudellisen tuen tarvetta. Uutena asia tulee niille, jotka ovat aiemmin saaneet peruspäivärahaa. Se on uusi asia myös 55-vuotiaille työmarkkinatuen saajille.
– Tarveharkinta ulottuu jatkossa kaikkiin Kelan työttömyystukea saaviin. Se on merkittävä muutos, sillä peruspäivärahan saajilla tarveharkintaa ei ole ollut lainkaan, ja työmarkkinatuessa tarveharkinta on rajattu pois suurimmalta osalta yli 55-vuotiaita, sanoo Kelan etuuspäällikkö Kirsi Metsävainio tiedotteessa.
Tarveharkinta tarkoittaa sitä, että yleistukeen vaikuttavat pääomatulot ja muut kuin palkkatulot. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi omaishoidon tuki, osingot tai vuokratulot.
Tarveharkinnan tuloraja on 311 euroa kuukaudessa. Jos tuensaajalla on enemmän tuloja, yleistuesta vähennetään puolet tulorajan ylittävistä tuloista.
Yleistukea voivat Kelasta hakea ne työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Yleistuen saamisen edellytyksenä on se, että asiakkaalla on työnhaku voimassa työllisyyspalveluissa.
Yleistukea haetaan samalla tavoin takautuvasti kuin nykyisiä Kelan työttömyystukia.
Palkkatulojen vaikutus yleistukeen on sama kuin se on ollut työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan.
Työttömien yleistuki pienenee portaittain palkkatulojen kasvaessa siten, että jokainen palkkana ansaittu euro vähentää tukea 50 sentillä. Tarveharkinnan tulorajana oleva 311 euroa ei koske palkkatuloja.
Jatkossa myös osittainen varhennettu vanhuuseläke vaikuttaa työttömän yleistuen tarveharkinnassa. Sillä voi olla vaikutusta yleistuen määrään.
Kelan mukaan asia on herättänyt paljon kysymyksiä, sillä monet työttömät ovat alkaneet nostaa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ennen kuin sen vaikutuksista yleistukeen on ollut tietoa.
– Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, sillä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutukset yleistukeen ovat parhaillaan uudelleenarvioitavina ja yleistukilakiin saatetaan tehdä vielä muutoksia, kerrotaan Kelan tiedotteessa.
Kela kertoo seuraavansa tilannetta ja viestivänsä mahdollisista muutoksista asiakkaille heti, kun tiedot tarkentuvat.
Työttömien yleistuen piiriin siirtyy toukokuun alussa yli 230 000 peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajaa. Kelan työttömyystukia sai viime vuonna yhteensä noin 350 000 ihmistä.