Britannia taipui: Hyllytti Chagossaarten luovutuksen
Britannia on hyllyttänyt aikeensa luovuttaa Intian valtamerellä sijaitsevat Chagossaaret Mauritiukselle. Asiasta ensin kertoneen BBC:n mukaan parlamentin käsittelyssä ollutta lakiesitystä ei enää ehditä hyväksyä ennen istuntotaukoa eikä uutta esitystä ole tiedossa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvosteli tammikuussa Britanniaa kärkkäästi suunnitelmasta. Britannian hallitus ei ilmoittanut luopuvansa kokonaan hankkeesta, mutta se ei myöskään etene Yhdysvaltain vastustuksen vuoksi.
– Olemme aina sanoneet, että sopimuksen kanssa edetään vain, jos sillä on Yhdysvaltain tuki, sanoi lausunnossa Britannian hallituksen tiedottaja.
Saarilla sijaitsee Britannian ja Yhdysvaltojen yhteinen Diego Garcian tukikohta, jonka strateginen merkitys Yhdysvalloille on korostunut maan sodassa Irania vastaan.