Biden YK:n yleiskokouksessa: Yhdysvallat ei halua uutta kylmää sotaa ja tiukkaa blokkijakoa

Presidentti viitoitti Yhdysvaltain uutta strategiaa Afganistanin jälkeen ja sanoi sotilaallisen voiman olevan viimeinen keino.
YK:n yleiskokous

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden linjasi YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa maansa lähestymistapaa maailman ongelmiin. Biden sanoi Yhdysvaltojen kääntäneen uuden lehden, kun 20 vuotta kestänyt Afganistanin sota on viimein jäänyt taakse.

–  Olemme avaamassa uuden periksiantamattoman diplomatian aikakauden, Biden sanoi maailman johtajille New Yorkissa.

Presidentti sanoi Yhdysvaltojen olevan valmis käyttämään tarvittaessa sotilaallista voimaa suojellakseen itseään ja liittolaisiaan, mutta sanoi että sen täytyy olla vihoviimeinen keino. Biden korosti, että sotilaallista voimaa ei voi käyttää maailman kaikkien epäkohtien ratkaisemiseen.

–  Tehtävän täytyy olla selkeä ja saavutettavissa, se täytyy suorittaa yhdysvaltalaisten suostumuksella, ja milloin mahdollista, yhdessä liittolaistemme kanssa, Biden sanoi.

–  Pommit ja luodit eivät voi kukistaa koronavirusta tai sen muunnoksia.

Biden totesi olevansa ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti 20 vuoteen, joka puhuu YK:n yleiskokoukselle ilman että hänen maansa käy sotaa. Presidentin puhe heijastelikin Yhdysvaltojen muuttunutta mielialaa, jossa ulkomaisiin sotiin ei ole enää läheskään niin paljon intoa kuin vuosituhannen taitteessa.

Biden sanoi myös viitaten maansa vastakkainasetteluun Kiinan kanssa, ettei Yhdysvallat halua uutta kylmää sotaa Kiinan kanssa. Presidentin mukaan ei ole toivottavaa, että maailma jakautuu jäykkiin blokkeihin.

–  Yhdysvallat on valmis tekemään yhteistyötä minkä tahansa maan kanssa, joka pyrkii hakemaan rauhanomaisesti ratkaisuja yhteisiin haasteisiin, vaikka meillä oli voimakkaita erimielisyyksiä muilla osa-alueilla.

Biden piti puheessaan voimakkaasti esillä myös ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita, ja sanoi Yhdysvaltojen tuplaavan rahoituksensa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Hän peräänkuulutti maailman johtajia tuomaan kunnianhimoisia tavoitteita YK:n ilmastohuippukokoukseen, joka pidetään marraskuussa Glasgow’ssa.

Biden korosti Yhdysvaltojen ”palanneen yhteisiin pöytiin”, kuten Maailman terveysjärjestöön WHO:hon ja Pariisin ilmastosopimukseen. Tämä oli selvä viittaus Yhdysvaltojen muuttuneeseen linjaan tammikuussa päättyneen Donald Trumpin presidenttikauden jälkeen.

Trumpin alaisuudessa Yhdysvallat pyrki vetäytymään kansainvälisestä monenkeskisestä yhteistyöstä monella rintamalla.

Samoja aiheita Bidenin kanssa kosketteli myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres, jonka puheenvuoro avasi viikon kestävät korkean tason keskustelut yleiskokouksessa. Guterres peräänkuulutti Yhdysvalloilta ja Kiinalta vuoropuhelua, jotta maailma ei jakaudu entistä tiukemmin kahteen kilpailevaan leiriin.

–  Pelkään, että maailmamme on menossa kohti kaksia eri sääntöjä taloudessa, kaupassa, rahamarkkinoilla ja teknologiassa, kahta erilaista lähestymistapaa tekoälyn kehittämisessä. Ja lopulta kahta erilaista sotilaallista ja geopoliittista strategiaa, Guterres sanoi.

–  Tämä resepti johtaa vaikeuksiin. Se olisi paljon ennalta-arvaamattomampaa kuin kylmä sota.

Guterres harmitteli sitä, että suurvaltojen välinen kahnaus on johtanut takapakkiin monilla osa-alueilla ja vaikeuttaa esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston toimintaa. Pääsihteeri puhui väkivaltaisten vallankaappausten lisääntymisestä, sillä tänä vuonna valta on vaihtunut väkivalloin jo Myanmarissa, Guineassa ja Afganistanissa.

–  Sotilasvallankaappaukset ovat palanneet. Yhtenäisyyden puute kansainvälisessä yhteisössä ei auta.

Kiinan presidentin Xi Jinpingin on tarkoitus pitää puheensa YK:lle myöhemmin videon välityksellä. Suomen presidentin Sauli Niinistön puheenvuoro on ohjelmassa myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa alkavassa istunnossa.