Biden: Yhdysvallat metsästää Kabulin iskun tekijät ja panee heidät maksamaan – "Emme unohda emmekä anna anteeksi"
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut Kabulin lentokentän ulkopuolella tapahtuneen hyökkäyksen jäljiltä, että surmansa saaneet yhdysvaltalaissotilaat olivat sankareita, jotka olivat suorittamassa epäitsekästä evakuointitehtävää.
– He olivat osa urheinta ja epäitsekkäintä armeijaa maailmassa. He ovat Amerikan selkäranka, Biden sanoi.
Kabulin eilisessä iskussa kuoli ainakin 12 yhdysvaltalaissotilasta ja vähintään 15 haavoittui. Yli 60 afganistanilaista kuoli iskussa.
Tekijöinä pidetään äärijärjestö Isisin Afganistanin-siipeä, jota kutsutaan myös Isis-K:ksi. Biden myös lähetti uhkauksen iskun tekijöille ja vakuutti, että Yhdysvallat ryhtyy vielä vastaiskuun.
– Emme unohda tätä emmekä anna anteeksi. Metsästämme teidät ja panemme teidät maksamaan, presidentti sanoi.
Bidenin mukaan mitään todisteita ei ole siitä, että Taleban olisi tehnyt yhteistyötä Isis-K:n kanssa. Biden on määrännyt sotilaskomentajansa kehittämään suunnitelmia Isis-K:n johtoon ja organisaatioon kohdistuvista vastaiskuista, kertoo CNN.
Bidenin mukaan Yhdysvallat on evakuoinut Afganistanista yli 100 000 ihmistä. Presidentti myös vakuutti, että evakuointia jatketaan.
Kabulin hyökkäys ja useiden yhdysvaltalaissotilaiden kuolema on kova kolaus Bidenin hallinnolle, joka on vastalauseista huolimatta pitänyt kiinni nopeasta Afganistanista vetäytymisestä.
Kabulin lentokenttäiskussa kuoli päivän aikana enemmän yhdysvaltalaissotilaista kuin Afganistanissa yhtenäkään päivänä vuosikymmeneen.
Elokuussa 2011 äärijärjestö Taleban ampui alas Yhdysvaltain asevoimien helikopterin Vardakin maakunnassa lähes sadan kilometrin päässä Kabulista. Tuolloin 30 asevoimiin kuuluvaa kuoli iskussa.