Biden ja Putin jatkavat neuvotteluja Genevessä laajemmassa kokoonpanossa

Maiden suurlähettiläät ovat mukana neuvottelupöydässä. Biden puhui ”kahdesta suurvallasta”.
Ulkomaat

Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin ovat jatkaneen neuvottelujaan Genevessä. Paikalla olevan uutiskanava CNN:n toimittajan ja venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan keskustelut kahden presidentin ja ulkoministerien kesken ovat jo päättyneet ja jatkuvat nyt laajemmassa kokoonpanossa.

Biden kuvaili ennen keskustelujen alkamista tapaamisen tavoitteeksi sitä, että osapuolet löytäisivät alueita, missä ne voivat tehdä yhteistyötä – ja että erimielisyyden aiheita voitaisiin käsitellä ennustettavasti ja järkevästi. Uutistoimisto AFP:n mukaan Biden viittaisi Yhdysvaltoihin ja Venäjään ”kahtena suurvaltana”, minkä uskotaan miellyttäneen Putinia.

Myös Putin toivoi tapaamisesta tuloksekasta ja kiitti Bidenia aloitteellisuudesta sen aikaan saamisessa.

Presidenttien suppeat neuvottelut kestivät hieman odotettua pidempään, reilut puolitoista tuntia. Kokonaisuudessaan tämän päivän neuvotteluihin on varattu aikaa noin neljä tuntia, mutta aikataulu saattaa venyä.

Laajemman kokoonpanon neuvotteluissa ovat mukana muun muassa molempien maiden suurlähettiläät, Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläs John Sullivan ja Venäjän Washingtonin-suurlähettiläs Anatoli Antonov. Maiden huonoja suhteita kuvastaa se, ettei kumpikaan lähettiläs ole ollut vähään aikaan omalla asemapaikallaan vaan kotimaassa.

Geneven keskustelujen päätteeksi ei ole luvassa presidenttien yhteistä lehdistötilaisuutta, mutta ainakin Biden aikoo pitää oman tiedotustilaisuuden.