Astra Zeneca ei saa paikattua EU-rokotetoimituksiaan tuonnilla Yhdysvalloista ja Intiasta
Rokote
Lääkeyhtiö Astra Zeneca ei saa paikattua EU-rokotetoimituksiaan tuonnilla Yhdysvalloista ja Intiasta, kertovat uutistoimistot.
Yhtiö oli kertonut jo aiemmin pystyvänsä toimittamaan EU:lle alle puolet sovituista annoksista.
Yhtiön oli kuitenkin tarkoitus paikata vajeita muun muassa Yhdysvalloista ja Intiasta saatavilla annoksilla. Bloombergin ja TT:n mukaan Ruotsin rokotekoordinaattori on kertonut yhtiön sittemmin ilmoittaneen, että vientikiellot estävät tämän.
Reutersin EU-lähteiden mukaan Yhdysvallat on kertonut EU:lle, ettei Astra Zenecan Yhdysvalloissa valmistettuja rokotteita kannata odottaa saapuvan lähiaikoina unionin alueelle.