"Armonlaukaus-kommentti oli lahja keskustalle" – Kysyimme politiikan vaikuttajilta, onko keskustalla vielä toivoa
Keskustan vaalitappio on kirvoittanut jälleen esiin puheita puolueen lopullisesta auringonlaskusta.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkainen kohahdutti eduskuntavaalien jälkeen sanomalla Helsingin Sanomille, että perussuomalaiset antoivat keskustalle armonlaukauksen.
Luukkainen pyysi mautonta sanavalintaansa myöhemmin anteeksi, mutta yhtä kaikki se sisälsi ajatuksen siitä, että keskusta kulkee lopun tiellään.
Kysyimme muutamilta politiikan vaikuttajilta, onko keskustan tulevaisuudessa nähtävissä vain viimeisiä hiipuvia auringon säteitä. Oliko vaalitulos puolueelle armonlaukaus?
Anneli Jäätteenmäki
ex-pääministeri, keskustan ex-puheenjohtaja, ex-europarlamentaarikko
“Keskustan tulevaisuus riippuu keskustasta itsestään, siitä, mitä puolue tappion jälkeen tekee.
Osaako keskusta sanoittaa sanomansa tälle aikakaudelle? Onko puolueen jäsenillä halua ja intoa työskennellä keskustan hyväksi? Viime aikoina toiminta on ollut aika hiljaista kaikilla tasoilla.
Mielestäni keskustalta on puuttunut visio tai näkymä, minkä puolesta se taistelee. Kukaan ei äänestä keskustaa siksi, että se kertoo olevansa maltillinen ja keskellä. Aika harva äänestää puolueen itsensä vuoksi.
Ihmiset odottavat linjauksia, tavoitteita ja tulevaisuuden näkökulmia. Sellaiset ovat puuttuneet keskustalta pidemmän aikaa.
Osaamista keskustalta ei puutu, mutta ehkä sitä ei ole osattu hyödyntää. Visiota pitää etsiä ja luoda yhdessä. Kaikkia pitäisi kuunnella, myös kenttää. Moni on kokenut, ettei heitä arvosteta.
Pitkä hallitusjakso ei selitä kokonaan tilannetta. Keskusta on ollut ennenkin hallituksissa, ja silti on tehty ohjelmia ja visioita.
Nyt pitäisi käydä kunnon keskustelu ja kaivaa esiin, mikä on keskustan ydin, mikä on sen pääviesti. Tehtyjen ohjelmien pitää kuulua kaikista puheista ja viesteistä.
Keskustan pitäisi myös aktiivisemmin kuunnella, mitkä asiat ovat ihmisille tärkeitä. Esimerkiksi ihmisoikeuskysymykset ja ympäristöasiat kiinnostavat nuoria. Keskustalla pitäisi olla niihin oma selkeä näkemys, sen ei pidä reagoida vain muiden esittämiin kysymyksiin.
Korostaisin eduskuntaryhmän jäsenten asemaa. Pienellä puolueella pitää olla sanoma ja laajaa näkyvyyttä. Kukaan ei pyydä TV:n keskusteluohjelmiin ellei ole selkeitä näkemyksiä. Se on nyt ryhmän jäsenten vastuulla.
Kun nämä asiat ovat kunnossa, tulee myös tahtoa toimia puolueen eteen. Ihmiset ovat valmiita tekemään töitä, jos he tietävät, minkä puolesta sitä tehdään.”
Mikael JUNGNER
viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja, entinen kansanedustaja, entinen SDP:n puoluesihteeri
“Ei, keskusta ei ole auringonlaskun puolue. Alkiolaisuus on vanhoista poliittisista aatteista kaikkein ajankohtaisin. En olisi siitä huolissani.
Santeri Alkio puhui jo sata vuotta sitten siitä, että ihmisten potentiaali pitäisi käyttää sekä hänen itsensä että yhteiskunnan hyväksi. Digitaalisessa vuorovaikutusyhteiskunnassa se on ihan perusjuttu, että lähtökohdista tai asuinpaikasta riippumatta potentiaali pitää saada hyödynnettyä.
Alkio puhui myös itsensä sivistämisestä. Tämä aika arvostaa osaamista paljon enemmän kuin tutkintoja. Alkio oli myös vahva parlamentarismin puolustaja. Sille on tarvetta nykyään.
Alkio oli raittiusihminen. Sen voi kääntää nykyajassa laajemmaksi, kaikkia addiktioita koskevaksi asiaksi. Niitä nykyaika on pullollaan. On työuupumusta, peliriippuvuutta, huumeita, somea.
Alkiolaisuus on kannustava, vuorovaikutteinen, ihmistä lempeästi katsova aate, jolle on paljon tilausta nykyajassa. Mikä puolue saa nyt eniten seuranhakuilmoituksia, kun pohditaan hallituskuvioita? Vaikka aika suosii identiteettipolitiikkaa ja jakolinjoja, silti maltilliset keskusta ja RKP kiinnostavat kaikkia.
Keskusta hävisi, koska se hävisi kisan viestinnästä. Kuluneella vaalikaudella keskusta oli koko ajan järkipuolella koronan hoidossa. Keskusta huolehti siitä, ettei verotus noussut. Keskustan Antti Kaikkonen teki kovasti töitä, että Suomi liittyi Natoon. Mika Lintilä taisteli energiakriisin välttämiseksi.
Ne ovat valtavan hienoja asioita, mutta ne jäivät sen sanoman jalkoihin, että keskusta on vasemmiston aisankannattaja. Miten ihmeessä keskusta jäi näin mattoon tällaisten tekojen jälkeen? Moni muu olisi riemuinnut tällaisesta asetelmasta.
Kun keskusta hävisi viestintäkisan, menetti se itsekunnioituksen. Sen ylle tuli häviäjän leima, joka vaikutti äänestäjiin.
Armonlaukaus-kommentti oli mauton, mutta se oli silti lahja keskustalle. Keskustan selkäranka ja taistelutahto kasvoivat viisi senttiä. Keskusta sai itsetuntoa, jota ei ole vähään aikaan näkynyt.
Keskustan pitää väittää vastaan, perustella ja argumentoida. Jostain syystä keskusta ei tehnyt kunnolla niin, vaikka puheenjohtaja Annika Saarikko on verbaalisesti yksi taitavimmista suomalaisista poliitikoista.
Keskustan pitää herätä ja ryhdistäytyä, tehdä sellaista alkiolaista, edistysuskoista ja lämminhenkistä politiikkaa, mitä se on sata vuotta tehnyt.”
Timo Laaninen
entinen keskustan puoluesihteeri, aluevaltuutettu
“Riippuu täysin keskustasta itsestään, onko se auringonlaskun puolue. Tärkeää on se, millaisia analyysejä ja johtopäätöksiä tappiosta tehdään.
Edessä on kova työ. Mikään politiikassa ei ole vääjäämätöntä. Keskustan eduskuntaryhmä käytännössä puolittui kahdeksassa vuodessa. Menetettyä luottamusta ei ole helppoa palauttaa.
Puolueen pitää käydä umpirehellinen keskustelu siitä, miksi luottamus menetettiin. Samalla pitää käydä perusteellinen keskustelu siitä, mitä puolue haluaa tulevaisuudessa olla.
Puolueen ulkopuolisilla ihmisillä tuntuu olevan aika epäselvää, mitä keskusta ajaa, mikä se on ja miksi se on olemassa. Huomasin sen myös vaalikentillä. Tätä epäselvää olemusta pitää kirkastaa.
Keskustan nykytilaan on vain helppoja vastauksia, jotka eivät ole riittäviä. Tappiota on helppo selittää Sipilän hallituksen liialla oikeistolaisuudella ja Rinne–Marinin hallitusten liialla vasemmistolaisuudella. Mutta se ei riitä. Selitystä pitää hakea muualtakin.
Esimerkiksi keskustan sisäinen keskustelu on hiipunut. Ennen oli keskustalainen sanomalehdistö, jossa käytiin kriittistä keskustelua. Puoluekokouksissa haukuttiin herroja ja vaadittiin puolueelta parempia toimia. Enpä kovin paljon sellaista kuullut viime kesänä Lappeenrannassa. Sellainen sisäinen tuulettaminen on kadonnut.
Keskustassa ei pidä ajatella, että oppositio olisi automaattinen ratkaisu kannatuksen nousuun. Ei sielläkään ole niin helppoa olla. Suurin hyöty oppositiosta on se, että puolueella on enemmän aikaa sisäisen analyysin ja kehittämistyön tekemiseen. Muuta hyötyä siitä ei juuri ole.”
Jukka Manninen
entinen kokoomuksen suunnittelupäällikkö, työskentelee viestintätoimisto Ellun Kanoissa
“En nyt niin sanoisi, että keskusta olisi katoamassa, mutta isoja haasteita puolueella on.
Tärkeää puolueen kannalta on tietenkin kysyä, että minkä kokoinen se haluaa jatkossa olla. Onko ambitio nousta takaisin pääministeripuolueiden sarjaan vai onko se jokin muu?
Suomen kuudesta suurimmasta kaupungista viisi on etelässä. Näissä viidessä kaupungissa asuu 1,3 miljoonaa äänioikeutettua, mutta keskusta sai niistä yhteensä vain noin 24 000 ääntä. Se on vähemmän kuin monilla suurten puolueiden yksittäisillä ääniharavilla.
Pääministeripuolueeksi tai edes kolmen suurimman joukkoon nouseminen vaatisi, että äänisaalis näissä kaupungeissa olisi moninkertainen.
Keskustalta puuttuvat myös ääniharavat. Puolueen ehdokkaista vain yksi sai yli 10 000 ääntä: Antti Kaikkonen. Kun puolue oli 2000-luvulla isojen sarjassa, keskustalla oli merkittäviä ääniharavia puolentusinaa. Mistä keskusta sai silloin Tanja Karpelan? Se on tärkeä kysymys.
Vaaleissa liikkuvien äänestäjien määrä on aiempaa suurempi. Äänestäjien puolueidentiteetti ei ole enää niin vahva. Henkilöillä on siksi paljon merkitystä.
Iso haaste keskustalle on myös se, että sen vahva äänestäjäkunta on sukupolvessa, joka on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen. Kun katsoo kuolinilmoituksia ja muistokirjoituksia, tuo sukupolvi on hiljalleen poistumassa. Tilastojen perusteella voi sanoa, että seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä tuota sukupolvea edustavia äänestäjiä on 100 000 vähemmän.
Tämä demografinen haaste osuu kipeästi keskustaan. Äänet eivät katoa tai siirry muualle, vaan ne häviävät lopullisesti. Puolueelle olisi helpompaa, jos se voisi uskoa, että muita äänestäneet voisivat palata takaisin, mutta keskusta joutuu nyt miettimään, miten se puhuttelisi heitä, joilla ei ole mitään suhdetta puolueeseen.
Nämä mainitut haasteet ovat isoja ja syviä, mutta keskustan pitää ne ratkaista. Se on aivan välttämätöntä, jos haluaa takaisin suureksi.
Keskustan pitää hyväksyä se, että puolueen on pärjättävä myös suurissa kaupungeissa. Keskustan perinteiset leipälajit eivät kuitenkaan vedä siellä. Saarikko esimerkiksi puhui vaalikampanjassa isoja raidehankkeita vastaan. Monien pääkaupunkiseudun ihmisten näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että keskusta on heidän arkeaan helpottavia asioita vastaan. Miksi sellainen ihminen äänestäisi keskustaa?
Keskustalta tuntuu jääneen miettimättä, mikä se viesti kasvukeskuksissa asuville ihmisille voisi olla. Lapsiperheiden puhutteleminen trampoliinien ja muurinpohjalettujen kautta ei välttämättä houkuta tällä alueella. Keskustan pitää löytää tapa, jolla se saisi ihmiset identifioitumaan siihen.
Keskusta ei kuitenkaan voi käpertyä vain itseensä, sen pitäisi kääntää huomio myös ulkomaailmaan, mennä uteliaasti kohti asioita, jotka ovat tämän päivän suomalaisille tärkeitä. En usko, että Alkioon nojaamalla keskustasta tulee kiinnostava yhtään kenellekään.”