Analyysi: EU:lla on kolme vaihtoehtoa tulevaisuudelleen
Moninaisuudessaan yhtenäinen, kuuluu Euroopan unionin motto.
Tänä päivänä tuo tunnuslause riitelee itsensä kanssa enemmän kuin julkistamisensa hetkellä vuonna 2000. Viitisentoista vuotta sitten Euroopan maiden johtajilla oli maanosan kehittymisestä optimistinen kuva.
Etsittiin EU-jäsenten yhteistä identiteettiä, markkinoitiin innolla yhtenäisyyden symboleja, jopa yhteistä perustuslakia ja presidenttiä suunniteltiin.
Pelkät symbolit – tähtilippu, motto, hymni, juhlapäivä ja raha – eivät riittäneet yhtenäistämään kansakuntien tilkkutäkkiä. Viimeksi mainittu on jopa enemmän repinyt kuin yhdistänyt.
Eurooppa on todellisuudessa hyvin epäyhtenäinen maanosa.
Vaikka maat ovat juhlapuheissa osa yhteistä unionia, päättäjät ja vaikuttajat antavat selvästi ymmärtää joukossa olevan arveluttaviakin maita.
Jos Suomen luottoluokitus laskee niin kuin Välimeren EU-maissa, sanotaan Suomen olevan väärien maiden seurassa.
Suomen vetäessä jossakin kysymyksessä itsenäistä linjaa, kuten Itä-Euroopan maissa on tehty, todetaan Suomen jälleen leimaantuvan sopimattomaan joukkoon.
EU:n olemassaolo riippuu keskusjohtoisen rajavalvonnan perustamisesta.
EU:n ja euroalueen taipaleella on ollut ongelmia, joista ei ole ole selvitty loukkaamatta omia sopimuksia ja periaatteita.
Velkakriisi on lisännyt kansalaisten tyytymättömyyttä, mutta vasta siirtolaiset ovat ajaneet valtiot kokonaan itsenäisiin ratkaisuihin. Kasvava joukko jäsenmaita on heittänyt ulkorajavalvontaa ohjaavan Schengenin sopimuksen ja turvapaikanhakijoiden järjestelyistä määräävän Dublinin sopimuksen romukoppaan.
Vaikka Schengenin ja Dublinin sopimukset ovat vanhempia kuin itse EU, ovat puheet unionin luhistumisesta alkaneet.
Keskinäisestä yhteistyökyvystä kertoo paljon se, että taakanjakomekanismilla on onnistuttu siirtämään 160 000 turvapaikanhakijasta vain kolmisen sataa.
Ranskan pääministeri Manuel Valls jopa totesi viime viikolla, että EU:n olemassaolo riippuu keskusjohtoisen rajavalvonnan perustamisesta.
Kaikkein lähimpänä irtautumista on unionin mahtimaa Iso-Britannia, joka äänestää asiasta ehkä jo ensi kesänä. Ja eroaakin, ellei pääministeri David Cameronin kovien ehtojen lista mene läpi Brysselissä.
EU on ollut pitkään hyvin elitistinen projekti.
Euroskeptisyys on vahvistunut ympäri Eurooppaa.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Niklas Helwigin mukaan tämä johtuu osittain siitä, että EU on ollut pitkään hyvin elitistinen projekti. Unionin edut ovat jääneet EU-kansalaisten arjessa hämärän peittoon tai unohtuneet.
Kaikki ihmiset eivät hyödy globalisaatiosta, vaan he ovat saattaneet menettää työnsä ja turvallisuudentunteensa, Helwig arvioi.
Kuitenkin puhe EU:n purkamisesta on ennenaikaista.
Kun unioni perustettiin vuonna 1993, takana oli rauhan- ja talousliiton rakentamista jo 1950-luvulta lähtien. Perustamiseen johti Itä- ja Länsi-Saksan yhdistyminen, joka herätti Ranskassa pelkoa perinteisesti sotaisan naapurinsa vahvistumisesta.
Siihen asti voimassa ollut vapaakauppaliitto oli syvennettävä Euroopan keskushallinnoksi.
Perusidea, rauhan säilyttäminen, ei ole kadonnut mihinkään, mutta keskusjohtoisuus ja liittovaltiokehitys kokevat kolauksen.
Suomen tie voi viedä kohti mielenmaisemiltaan samankaltaisia Pohjoismaita.
Edessä voi olla kolme tietä.
Viimeaikaiset ehdotukset yhteisen rahapolitiikan luomisesta sekä rannikko- ja rajavartioston perustamisesta, jonka Ranskan pääministerikin mainitsi, kertovat liittovaltiomyönteisyyden olevan edelleen vahva voima.
Toisaalta jäsenmaiden itsenäiset ratkaisut ja irtautumisajatukset voivat johtaa päätösvallan palaamiseen kansallisvaltioihin.
Kolmas tie on EU:n säilyminen, mutta sääntelyn huomattava keventäminen. Tätä on kannattanut Suomessa keskusta, ja tätä Britannia pitää yhtenä merkittävänä ehtona jäsenenä pysymiselle.
Suomen tie voi viedä myös kohti mielenmaisemiltaan samankaltaisia Pohjoismaita.
Yhteistä puolustusta on pohdittu Ruotsin kanssa vuoden päivät.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) vuosikymmenet elänyt haave Pohjolan unionista saattoi nytkähtää eteenpäin, kun viime viikolla kansanedustajat Carl Haglund (r.) ja Katri Kulmuni (kesk.) esittivät Pohjoismaille yhteistä kansalaisuutta.
Ehkäpä yhteinen valuuttakaan, kruunu, ei ole enää hullumpi ajatus.
Se edellyttäisi vain yhden Pohjoismaan eroamista eurosta. Suomen.
