Kuinka monta kepulaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
Tällaisia vitsejä oli liikkeellä, kun toimin keskustanuorissa vuosituhannen alkupuolella. Vitsit jäävät aika harvoin mieleeni, mutta jostain syystä tämä on pyörinyt viime aikoina päässä.
Vastaus otsikon kysymykseen oli jotakuinkin näin: kepulaiset eivät voi vaihtaa hehkulamppua, kun kukaan ei uskalla pyörittää lamppua, jos se meneekin liikaa oikealle tai vasemmalle.
Vitsi on aika huono ja vanhakin. Sittemmin hehkulamputkin on jo kielletty ja korvattu LED-vaihtoehdoilla, kiitos EU:n. Vitsi on ollut vahvasti mielessä viime aikoina, kun olen miettinyt miksi puolueemme kannatus käytännössä junnaa paikoillaan.
Meitä haukuttiin paljon punavihreiden apupuolueeksi viime vaalikaudella. Hallitusyhteistyö osoittautui aivan toisenlaiseksi kuin kuvittelimme, eikä vanhaa kunnon punamultayhteistyötä tai kansanrintamahallitusta muodostunutkaan.
Monia asioita saatiin aikaan, mutta yhteistyö oli vaikeaa. Jouduimme monta hankalaa kompromissia tekemään ja meille aatteellisesti vieraan politiikan lisäksi myös uskottavuus kärsi, kun hallituksesta lähdöllä uhkailtiin tämän tästä ja silti jäätiin vallankahvaan roikkumaan.
Kun viime eduskuntavaalien rökäletappion jälkeen keskusta ei lähtenyt kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitukseen, erityisesti perussuomalaiset pyrkivät edelleen luomaan mielikuvaa meistä vasemmistoblokin puolueena.
Vaikka tällaisia mielikuvia koitetaan edelleenkin luoda, ne tuntuvat vierailta. Olemme keskustalainen, ei-sosialistinen puolue, mutta emme missään nimessä automaattinen osa porvariblokkia. Olemme nimen mukaisesti ja omaleimaisesti keskellä.
Olen pohtinut, että viime vaalikauden haastava yhteistyö ja siitä jääneet traumat ovat ehkä tiedostamattakin vaikuttaneet keskustan oppositiopolitiikan kärkiin. Ikään kuin puolueessa haluttaisiin tehdä selkeää pesäeroa SDP:n ja vasemmiston politiikkaan ja näyttää, että emme mekään vasemmistolaisia ole.
Viestit siitä, että vastustamme hallituksen huonoja esityksiä ja tuemme hyviä, eivät ainakaan kannatuksen valossa toimi. Pitää olla selkeä oma linja ja näkymä paremmasta tulevaisuudesta. Emme saa näyttäytyä ensi sijassa sen kautta, miten reagoimme toisten esityksiin.
Keskustan valtakunnan politiikan avauksia olen seurannut täältä Napapiiriltä käsin. Tärkeitä aiheita, kuten talouskasvu, työllisyysaste ja yritysten toimintaedellytykset.
Ylätasolla nämä ovatkin kriittisen tärkeitä ja oikeita asioita. Yksittäisen ihmisen on kuitenkin vaikea löytää tarttumapintaa ylätason kampanjoista, jos ei ymmärrä, miten mikäkin poliittinen avaus liittyy omaan elämänpiiriin.
Olen myös pohtinut, olemmeko kyenneet riittävän terävästi tuomaan esille aidon keskustalaisen vaihtoehdon? Uskallammeko olla asioista jotain mieltä? Hallituksen toimesta kurjistetaan harvaan asuttua seutua ja hyvinvointialueita, mutta missä on keskustan aluepoliittinen vaihtoehto väännettynä rautalangasta?
Rikkaille annetaan verohelpotuksia, köyhille leikkauksia. Meillä olisi tuhannen taalan paikka iskeä hallituksen linjaa vastaan ja puhua voimakkaammin köyhän asiasta.
En tiedä, johtuuko vain somekuplastani, mutta myös yksittäisissä päivänpolttavissa asioissa kannanottoja näkyy koordinoidusti laajalla rintamalla sekä SDP:ltä että perussuomalaisilta, oli sitten kyse turpeesta, pienipalkkaisista ammateista tai vaikkapa sähkön hinnasta. Keskustalaisten kärkipoliitikkojen yhteisiä, laajan rintaman kannanottoja on saanut hakemalla hakea.
Myös meidän päättäjämme kunta- ja aluetasolla saisivat olla aktiivisempia tuomaan mielipiteitään esille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja paikallislehdissä. Itsellänikin on siinä parannettavaa. Valtakunnan poliitikkojen näkyvyys kuitenkin on aivan toista luokkaa jo lähtökohtaisestikin.
Oppositiossa kannatus kasvaa yleensä aina jonkin verran, mutta kannatus ei kasva haluamiimme lukemiin, jos olemme hajuton, mauton ja näkymätön.
Olemme myös voineet huomata, että viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneet eivät automaattisesti siirry meille. Pettyneet siirtyvät sinne, joilla on heitä kiinnostavaa politiikkaa ja selkeä vaihtoehto.
Vieroksun keskustan suhtautumista perussuomalaisiin ja heidän demonisoimistaan. Olen kokenut yhteistyön kuntapolitiikassa heidän kanssa hyvänä ja esimerkiksi maaseudun puolustaminen, kylien asiat ja jopa kriittinen suhtautuminen hallitsemattomaan maahanmuuttoon ovat yhdistäneet meitä paikallisesti.
Perussuomalaisiin siirtyi paljon keskustaan pettyneitä aiemmin. He eivät palaa takaisin vain siksi, että kerromme, kuinka perussuomalaiset pettivät äänestäjänsä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö meidän pidä tehdä selvää rajaa kaikenlaisiin äärimielipiteisiin.
Viime kuntavaaleissa oli nähtävissä, kuinka monet entiset perussuomalaisten kannattajat siirtyivät SDP:n taakse. Esimerkiksi Rovaniemellä PS menetti viisi paikkaa ja KD ainoan valtuutettunsa. SDP sai puolestaan neljä lisäpaikkaa ja keskusta vain yhden. Oulussa PS taisi menettää valtuustossa neljä paikkaa. Ne menivät SDP:lle.
Epäilen, että perussuomalaisista SDP:n kannattajiksi siirtyneet tulevat pettymään – ovathan puolueet perustavanlaatuisesti eri mieltä monista keskeisistä asioista.
Liikkuvia äänestäjiä on muutoinkin paljon. Emme siis voi tuudittautua odottelemaan, että kannatus kasvaisi maamme hallituksen huonon politiikan johdosta.
Rohkeilla ja tavallisia ihmisiä puhuttelevilla selkokielisillä avauksilla meillä on vain voitettavaa – sekä gallupeissa että vaaleissa. Valtakunnan poliitikkomme ovat tässä isossa roolissa.