Ukrainan ja Venäjän taisteluissa kuluu valtavat määrät ammuksia – riittävätkö ne sodan pitkittyessä? "Kun tarpeeksi ampuu, aina johonkin osuu"
Ukrainassa viidettä kuukautta jatkuva sota tappaa joka päivä sotilaita, mutta kuluttaa myös valtavan määrän ampumatarvikkeita. Erityisesti raskaiden aseiden ammusten riittävyys on huolenaihe sodan kummallekin osapuolelle, ja se saattaa omalta osaltaan vaikuttaa sodan lopputulokseen.
Kuluneen syytöksen mukaan kenraalit valmistautuvat aina edelliseen sotaan. Ukrainan opetusten perusteella tällainen linja ei ole täysin pielessä – Ukrainassa kun käydään nimenomaan perinteistä laajamittaista sotaa suurelta osin perinteisillä aseilla.
Brittiläisen Rusi-ajatushatomon (Royal United Services Institute) sivulla kirjoittavan everstiluutnantti evp. Alex Vershininin mukaan esimerkiksi Yhdysvaltain tykistöammus- ja ohjustuotanto on tätä nykyä tasolla, jolla ammukset olisivat loppuneet Venäjän tulenkäytön tahdilla Ukrainassa jo ajat sitten.
Yhdysvaltalainen Vershinin antaa ymmärtää, että lännessä on keskitytty liiaksi laatuun määrän sijaista, tai toisin sanottuna: määräkin on laatua.
Vershininin mukaan oletus, että täsmäaseet vähentäisivät ”tyhmempien” tykistökranaattien tarvetta ja kulutusta, on väärä. Muun muassa satelliittikuvien ja lennokkien avustuksella perinteisempääkin tykistöä on hänen mukaansa kyetty käyttämään Ukrainassa melko tarkasti.
Toinen väärä oletus on se, että aseiden ja ammusten tuotantoa olisi helppoa nopeasti lisätä.
– Voitto kahden tasaveroisen tai lähes tasaveroisen toimijan välisessä pitkittyneessä sodassa perustuu yhä siihen, kummalla niistä on vahvempi (ase)teollinen pohja, Vershinin väittää.
Kapteeni Antti Pihlajamaa Maanpuolustuskorkeakoulusta on sikäli samoilla linjoilla, että esimerkiksi tykistön osalta lännessä on ollut suuntaus panostaa asejärjestelmien ja ammusten laatuun eli muun muassa kantamaan ja tarkkuuteen.
– Siten, että yksittäisen aseen ja ammuksen teho olisi mahdollisimman hyvä. Usein pyritään saamaan vähemmällä aikaan sama tai jopa suurempi vaikutus. Määrät eivät ehkä ole niinkään olleet painopisteessä, strategian opettajana työskentelevä Pihlajamaa sanoo.
Linjavalintaan ovat olleet hänen mukaansa vaikuttamassa niin talouden realiteetit, käsitys tulevan sodan kuvasta kuin se, että laajamittaisen sodan syttymistä on pidetty kaukaisena ajatuksena.
– Tästä näkökulmasta ei ole tavallaan ihme, että varastot lännessä eivät ole määrällisesti samaa luokkaa kuin ehkä Venäjällä, Pihlajamaa sanoo.
Hänen mukaansa kymmenientuhansien tykistöammusten apupakettien koon ei pidä antaa hämätä. Tykistötaustainen Pihlajamaa laskee nopeasti, että esimerkiksi yksi 12 tykin patteristo voi hyvinkin ampua yhdessä päivässä satoja laukauksia, kuukaudessa siis jo yli kymmenentuhatta.
– Ja tämä on siis vain yksi patteristo, Ukrainalla on niitä aika paljon eri puolilla maata, hän huomauttaa.
Vaikka Ukrainalla on tukenaan vaikuttava lista sotilasmahteja Yhdysvalloista ja Britanniasta alkaen, maalle annettavan ase- ja ammusavun kanssa voi tulla kuitenkin ongelmia.
Yhtäältä huippu-uudenaikaiset aseet vaativat koulutusta ja yhteensovittamista Ukrainan muuhun sodankäyntijärjestelmään, toisaalta perinteisempiä tykistöammuksia tai muuta materiaalia ei ehkä ole riittävästi saatavilla.
– Yleensä kun maa ostaa uuden asejärjestelmän, on vuosien työ ottaa se käyttöön, Pihlajamaa muistuttaa.
Myös edistyneiden aseiden lähettämisessä on rajansa. Vershininin mukaan Yhdysvallat on esimerkiksi antanut Ukrainalle jo 7 000 Javelin-panssarintorjuntaohjusta eli kolmasosan omista varastoistaan.
– (Sodan pitkittyessä) tulee olemaan hyvin vaikeaa vastata (Ukrainan) suureen kysyntään erityisesti ammusten osalta ilman, että meistä itsestämme tulee täysin puolustuskyvyttömiä, arvioi dosentti ja sotatieteen yliopistolehtori Ilmari Käihkö Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulusta uutistoimisto TT:lle.
Pihlajamaan mukaan myös Euroopassa esimerkiksi Ranska ja Saksa ovat antaneet prosentuaalisesti huomattavan osan tietyistä haupitsimallisestaan Ukrainalle
– Eli kyllä tässä mahdollisuuksien rajoja kolkutellaan joillain alueilla.
Hän ei kuitenkaan odota, että läntisen aseavun jatkuminen Ukrainalle tyssäisi vielä aivan lähiaikoina sodankäyntimateriaalin puutteeseen.
Entä riittääkö Venäjällä sitten mitä ampua? Toistaiseksi ilmeisesti kyllä, ainakin jos tarkkuudella ja tehokkuudella ei ole niin väliä.
Pihlajamaa arvioi, että Venäjällä lienee runsaasti varastoissa vanhempaa ase- ja ammusmateriaalia. Vuosia tai vuosikymmeniä varastoitujen tarvikkeiden käyttökelpoisuus on tosin kysymysmerkki.
Pihlajamaa nostaa esimerkiksi Krementshukissa ostoskeskukseen osuneen iskun, jossa käytettiin 1960-luvulla kehitettyä ja merimaaleihin tarkoitettua Kh-22-ohjusta.
Tietojen mukaan aseen tarkkuus – tai epätarkkuus – on määritelty siten, että puolet ammutuista ohjuksista osuisi säteeltään satojen metrien kokoiseen tai jopa suurempaan ympyrään.
– Ei siinä enää voi sanoa, mihin se ohjus osuu. Tämä kielisi vähän siitä, että aika ohuella sielläkin mennään ainakin täsmäaseiden osalta, Pihlajamaa sanoo.
Ukrainalaisten kannalta huolestuttavaa on se, ettei Venäjä näe epätarkkaa tulenkäyttöä ongelmana ainakaan oheisvahinkojen välttämisen kannalta.
– Kun tarpeeksi ampuu, aina johonkin osuu, Pihlajamaa kuvaa ajattelutapaa.