Keskustan on saatava naiset puolelleen
Keskustan kannatus on ilahduttavasti nosteessa. Eduskuntavaaleihin on vajaat kaksi vuotta aikaa, ja matkaa takaisin suureksi puolueeksi aletaan pohjustaa nyt. Kannatuksen realisoituminen ääniksi tarkoittaa, että keskustan on palautettava itsensä myös naisten puolueeksi.
Liikkuvat naisäänestäjät erityisesti eteläisen Suomen kasvukeskuksissa ovat potentiaali, joka – mikäli menestyä haluamme – on voitettava puolellemme. Naiset ovat myös miehiä aktiivisempia äänestäjiä.
Vaikka paikallisvaalit eivät ole eduskuntavaalien peilikuva, naisehdokkaitten historiallinen menestys niissä määritteli meille suunnan.
Puolueen 22-henkisessä eduskuntaryhmässä on tätä nykyä vain seitsemän naista, prosentteina noin 30. Muihin merkittäviin puolueisiin verrattuna olemme nolosti takamatkalla.
Suomen Keskustanaiset linjasi edustajakokouksessaan, että vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeisessä, selkeästi nykyistä suuremmassa eduskuntaryhmässä on puolet naisia. Työ aloitetaan välittömästi.
Moninaisuus ja sukupuolten tasa-arvo näkyvät lopullisessa vaalituloksessa ainoastaan, jos ne toteutuvat jo ehdokasvalinnoissa kaikkialla maassa.
Hektinen työelämä ja vapaa-ajankäyttömahdollisuuksien ylitarjonta saavat ihmiset kilpailuttamaan eri vaihtoehtoja ja välttämään sitoutumista. Siksi tarvitaan kohtaamisia, joissa kärkinä ovat kiinnostavat, ajankohtaiset teemat paikallisin painotuksin.
Kuuntelun taito ja kyky vastaanottaa ja käsitellä myös kielteistä palautetta ovat parhainta asiakaspalvelua. Ne sitouttavat ja synnyttävät luottamusta.
Ehdokkaaksi ryhtyvä tarvitsee tukea ja neuvoja, miten suhtautua somealustoilla leviävään loanheittoon, johon naispoliitikot selvitysten mukaan altistuvat miehiä enemmän.
Ja kampanjointiin vaaditaan rahaa, erityisen kallista vaalityö on alueilla, joissa kannatuspotentiaali on suurin. Kampanjoinnin rahakatto olisi aito tasa-arvoteko, koska edelleenkin miesten on huomattavasti helpompaa kuin naisten saada ulkopuolista vaalitukea.
Talous ja turvallisuus ovat lähitulevaisuuden isoja puheenaiheita, jotka kiinnostavat kaikkia. Ne voidaan yläkäsitteinä määritellä neutraalisti, mutta tosiasiassa niiden alla on lukemattomia vivahteita ja ulottuvuuksia, jotka eivät näy asiantuntijoiden excel-taulukoissa, mutta jotka pitäisi osata ottaa huomioon.
Useilla voimakkaasti nykyrakenteita horjuttavilla ehdotuksilla on muun muassa tasa-arvovaikutuksia, joilla on hintalappu.
Jos vanhusten hoiva sälytettäisiin palvelujärjestelmien hapertumisen vuoksi jälkeläisille, tarkoittaisi se naisten hoivataakan kasvua. Koska suomalaiset naiset tekevät palkkatöitä tai toimivat yrittäjinä, heidän mielipiteidensä ja veronmaksumotivaationsa pitää kiinnostaa päättäjiä.
Aktiiviset naispoliitikot ovat olleet rakentamassa Suomeen lainsäädännön, joka takaa äideille ja isille oikeuden vanhempainvapaaseen. Miksi kuitenkin vain 13 prosenttia miehistä käyttää kyseistä oikeutta?
Työmarkkinat Suomessa, joka edelleen pitää itseään tasa-arvon mallimaana, ovat Euroopan toiseksi eriytyneimmät, eikä suunta ole juurikaan muuttunut vuosikymmenessä. Eriytymistä pitää lähteä torjumaan jo kodeissa ja koulupolun kaikissa vaiheissa, ja aiheesta on uskallettava puhua.
Ja sitten se suuri kysymys, jonka avaamista vielä vältellään kuin polttavaa kekälettä: miten ratkaistaan yhtälö, jossa turvallisuusmenoja on kasvatettava voimakkaasti ikääntyvässä, heikon syntyvyyden ja huonosti ennustettavan talouskehityksen olosuhteissa? Miten suojelemme demokratiaa ja tasa-arvoa?
Nyt on otollinen hetki avata uusia keskusteluja, kun puolue on valmistelemassa Suunta Suomelle -ohjelmakokonaisuutta ja uudistamassa periaateohjelmaansa. Ohjelmatyössä on osattava hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle.
Meidän äidinmaidosta aatteemme imeneiden varassa puolue ei kasva, siksi tarvitaan uutta ajattelua, viileää toimintaympäristön analysointia ja strategista riskinottoa. Lopulta kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, tahtooko puolue aidosti valita kasvun vai kuihtumisen tien.