Presidentti piti työmarkkinasopua niin tärkeänä, että halusi itsekin auttaa – ja siihen hänellä oli täysi oikeus
Keskustelu siitä, ylittikö tasavallan presidentti Sauli Niinistö valtaoikeuksiaan joulukuussa 2015, on ahdasmielistä saivartelua.
Väite valtaoikeuksien ylittämisestä sisältyy parin toimittajan kirjoittamaan kirjaan.
Tällaisen tulkinnan on saanut presidentin tapaaminen työmarkkinajohtajien kanssa joulukuussa 2015. Kertomusta dramatisoidaan kutsumalla tapaamista ”salaiseksi”.
Toinen väite kertoo Niinistön painostaneen Fortumia mukaan Fennovoima-hankkeeseen.
Nyt, vuosien kuluttua, kirjan tekijät siis syyttävät presidenttiä valtaoikeuksien ylittämisestä ja sisäpolitiikkaan sekaantumisesta.
Presidentti on torjunut syyttelyn presidentin verkkosivulla (15.8.).
Fortum-väite on presidentin mukaan perätön ja ”käsittämätön”.
Kilpailukykysopimukseen kannustamisesta presidentti kirjoittaa näin:
”Syksyllä 2015 levisi tunnelma, jossa alettiin huolestuttavasti jo puhua seuraavan kevään lakoista. Sain yhteydenoton molemmilta osapuolilta. He toivoivat yhteisen keskustelutilaisuuden järjestämistä. Puhuin asiasta pääministerin kanssa ja hänen myönteisen kantansa myötä kutsuin osapuolet Mäntyniemeen. Päällimmäinen huoleni oli riitainen tunnelma, ei niinkään itse kilpailukykysopimus. Halusin korostaa varsin heikkoa taloustilannettamme, ja kaikki olivat siitä samaa mieltä.”
Presidentti kirjoittaa myös, että ”salaamista” ei tilaisuudessa ollut.
Päinvastoin, presidentti puhui uudenvuodenpuheessaan muutamaa viikkoa myöhemmin suoraan työmarkkinaosapuolille.
Hän kannusti löytämään sovintoa ja esitti jopa, että olisi löydettävä ”yleiset tai jopa yrityskohtaiset sitoumukset” siitä, että saatava hyöty käytetään työpaikkojen turvaamiseen.
Lopuksi presidentti kummastelee:
”Puheeni ei tuolloin herättänyt ainuttakaan moitetta sisäpolitiikkaan puuttumisesta.”
Sopiikin kummastella. Mistä valtaoikeuksia koskeva huoli nyt syntyi?
Arvostelijoilta on tainnut jäädä lukematta perustuslain määräys presidentin ”juhlallisesta vakuutuksesta”…
Arvostelijat ovatkin jättäneet huomiotta perustuslain 56. pykälän. Siinä säädetään presidentin ”juhlallisesta vakuutuksesta”.
Se kuuluu näin:
”Minä – –, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä.”
Siis:
”…sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä”.
Laillisuussaivartelujen sijaan Niinistöä onkin syytä kiittää.
Hän toimi syksyllä 2015 juuri niin kuin juhlallisessa vakuutuksessaan oli luvannut.
On totta, että kilpailukykysopimuksesta ei ollut yksimielisyyttä. Mutta eivät enempää poliitikot kuin kansalaisetkaan näytä olevan yksimielisiä mistään.
”Suomen kansan menestyksen edistäminen” jää siten presidentin harkintaan – ja perustuslain luvalla.
Mutta myös parlamentaarinen oikeutus presidentin puuttumiselle on. Tämän osoittaa arvostettu emeritusprofessori Heikki Paloheimo (HS 16.8.):
”Kun presidentin toiminta pyrkii tukemaan eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen toimintaa, en näe asiassa perustuslaillista ongelmaa. Perustuslaillinen ongelma syntyisi vasta silloin, jos tasavallan presidentti … pyrkisi horjuttamaan eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen asemaa.”
Jotkut presidentin toimien kriitikot ovat olleet huolissaan siitä, kuka valvoo presidentin valtaoikeuksien käyttöä.
Huoli on turha.
Presidentin valtaoikeuksilla on jo pätevä valvoja. Se on eduskunta. Säädökset presidentin tehtävistä ja oikeuksista ovat eduskunnan käsissä.
Eduskunta voi vaikka lakkauttaa koko presidentin viran, jos katsoo tarpeelliseksi.