Lunastuslailla maitten ryöväämisen pitää loppua
Lunastuslaki on vanhentunut ja se on aika uudistaa. Omavaraisuus on äärimmäisen tärkeää aikana, jolloin Euroopassa soditaan. Emme voi laskea yhteiskuntaamme tuontienergian varaan.
Me olemme Pohjois-Suomessa pitkien matkojen ja isojen asumattomien alueitten vuoksi ratkaisijan asemassa. Tuulivoimayrityksiä kiinnostaa alueemme, koska meillä on ihmisiä ja asutusta melko harvassa.
Hallitus edistää vihreää siirtymää, joka parhaimmillaan tuo yrityksiä, työtä ja elinvoimaa Pohjois-Suomeen.
Tuulivoimaloitten suunnittelun vauhdista tulee välillä mieleen 1960-luvun vesivoiman rakentaminen. Toivon, ettei siinä iske vauhtisokeus.
Tuulivoimayritykset etenevät vauhdilla ja voitoilla, ja pakollisia sähkönsiirtolinjoja rakennetaan peräkkäin sekä poikittain. Samojen omistajien maita voivat halkoa useammat siirtolinjat. 1970-luvulta peräisin oleva lunastuslaki ei sovi tähän päivään.
Maanomistajalla ei ole perustuslaissa turvattua omaisuudensuojaa. Lunastuslain mukaan lunastetusta maasta saa täyden korvauksen. Silti korvaukset eivät riitä esimerkiksi uuden vastaavan maan hankintaan.
Voimalinjojen tekeminen on välttämätöntä huoltovarmuuden vuoksi, mutta ei ole sosiaalisesti kestävää tehdä sitä maanomistajien kustannuksella.
Lunastuslaki täytyy hoitaa kuntoon pikaisesti. Siitä on onneksi kirjaus hallitusohjelmassa. Jos asiat etenevät niin kuin toivon, saamme lakiesityksen oikeusministeriöstä eduskuntaan ensi syksynä.
Uuden lain pitää huomioida entistä paremmin maanomistajat. Järkevää lunastuslain uudistusta on helppo tukea oppositiosta.
Kun lunastuslaki on kunnossa, on aika siirtyä katsomaan tulevaisuuteen. Mitä pitää tehdä, jotta uusiutuvasta energiasta jäisi enemmän hyötyjä rakennusalueille kuntiin ja maakuntiin? Miten esimerkiksi uudet yritykset saadaan tulemaan sähkön perässä alueelle?
Olisi oikeudenmukaista, että haittojen lisäksi saisimme tulevaisuudessa tuulivoimasta muutakin hyötyä kuin kuntien talouden paikkaamista.