Näkökulma: Samuel Patyn mestaus oli viimeinen pisara – Muhammed-pilakuvia saa inhota ja vihata, mutta ne eivät oikeuta murhaamaan
Pariisin paholainen! Saatananpalvoja!
Näin rajusti häntä roimitaan pitkin muslimimaailmaa aina Teheranista Dhakaan ja Ankarasta Islamabadiin.
Bagdadissa Ranskan presidentti Emmanuel Macronia muistuttava hahmo tuikattiin tuleen Ranskan suurlähetystön edessä.
Hänen väitetyt hyökkäyksensä islaminuskoa ja profeetta Muhammedia vastaan ovat polkaisseet liikkeelle hämmästyttävän kiivaan vihan kierteen.
Samalla kasvaa huoli muslimimaissa asuvien ranskalaisten ja Ranskassa asuvien muslimien turvallisuudesta.
Ranskalaisten yritysten tuotteiden boikoteista seuraa raskaita taloudellisia tappioita.
Jännite Ranskan ja muslimimaailman välillä on poreillut siitä lähtien, kun satiirilehti Charlie Hebdo julkaisi syyskuussa sarjakuvia profeetta Muhammedista vuoden 2015 terrori-iskuista syytettyjen oikeudenkäyntien aattona.
Tiistain vastaisena yönä Charlie Hebdo heitti bensaa liekkeihin kansikuvallaan, jossa Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdogan juo olutta ja rietastelee (Charlie Hebdo.fr).
Ankara ärähti välittömästi, että ranskalaislehti lietsoo vihaa ja rasismia muslimikulttuuria kohtaan.
Mitä Macron on päästänyt suustaan?
Sanasota Macronin ja muslimimaiden johtajien välillä eskaloitui sen jälkeen, kun teini-ikäinen radikalisoitunut tšetšeeni leikkasi pään irti ranskalaiselta historianopettajalta Samuel Patylta.
Paty oli havainnollistanut opetustaan esittämällä Muhammed-pilakuvia.
Nyt vajaa kaksi viikkoa murhan jälkeen Ranska on löytänyt itsensä sotkeutuneena vyyhtiin, jossa sitä syytetään rasismista ja syrjinnästä.
Miten ranskalaisen mestauksesta alkunsa saanut selkkaus ajautui tähän pisteeseen?
Mitä Macron on päästänyt suustaan?
Lokakuun alkupuolella presidentti totesi (Euronews) Pariisissa pitämässä puheessaan, että islaminusko on maailmanlaajuisessa kriisissä.
Hän viittasi etenkin jännitteisiin jihadististen ja salafististen ääriliikkeiden, maltillisten haarojen sekä poliitikkojen välillä.
Macron kertoi tavoitteekseen puhdistaa Ranskassa harjoitettava islam haitallisista, ulkomailta tulevista vaikutteista.
Valtion tulisi presidentin mukaan estää imaamien saapuminen ulkomailta, vähentää kotiopetusta ja osallistua vahvemmin uskonnon harjoittamisen rahoitukseen.
Lisäksi Macron visioi parannuksia koulutus-, kulttuuri- ja liikuntapalveluihin.
Tavoitteena olisi eräänlainen valaistunut islam, ”Islam des Lumières”.
Macronin puheet ja viranomaisten tiukentuneet toimet ovat saaneet viime viikkojen aikana osakseen moitteita muslimimaiden johtajien lisäksi kansainvälisen median kommentaattoreilta, jotka ovat varoittaneet, että aikaisempaa kovempi linja ei ainakaan liennytä valtion ja maassa asuvien viiden miljoonan muslimin välejä.
Suomessa samoilla linjoilla on väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Suomen Kuvalehden blogissaan.
Charlie Hebdon saa julkaista tunteita kuohuttavia piirroksiaan, vaikka ne olisivat asiattomia ja osoittaisivat huonoa arvostelukykyä. Niistä ei ole pakko pitää. Niitä voi inhota. Mutta ne eivät oikeuta murhaamaan.
Sanasota on edennyt siihen pisteeseen, että kaikkien osapuolten tulisi panna jäitä hattuun.
Ranskan presidentin toimia on silti vaikea pitää ylimitoitettuina.
Macronin puheita arvioitaessa on otettava huomioon se, että viimeisten kahdeksan vuoden aikana Ranskassa on tapahtunut reippaasti yli kolmekymmentä vakavaa ääri-islamistista terrori-iskua.
Maa on kärsinyt ääri-islamismista enemmän kuin mikään muu Euroopan valtio.
Jokainen muistaakin hyökkäyksen Pariisin Bataclan-yökerhoon ja Nizzan rekka-autoiskun.
Onkin hyvä huomata, että suurimmalla osalla veriteoista ei edes ole ollut kytköstä Charlie Hebdon piirroksiin.
Näin kestämättömässä tilanteessa – missä tahansa maassa – katseet kääntyisivät valtionpään suuntaan.
Myös Sauli Niinistö antoi aikailematta tukensa virkaveljelleen.
Niinistön mukaan Suomi taistelee muiden maiden rinnalla eurooppalaisten arvojen puolesta ja terrorismia vastaan.
Terrorin laajuuteen nähden Ranskan hallituksen toimet ovat maltillisia.
Se on sulkenut moskeijan ja vanginnut parikymmentä ihmistä. Se myös tutkii sellaisia muslimiyhdistyksiä, joiden epäillään sympatisoivan ääri-islamisteja.
Lisäksi Ranska on karkottamassa reilut 200 ulkomaiden kansalaista. Useimmat heistä ovat jo valmiiksi vangittuina.
Kyllä Ranskan hallituksessa ymmärretään, että vain selvä vähemmistö maan muslimeista uskoo islamistien propagandaan, jonka mukaan länsimainen kulttuuri on lähtökohtaisesti paha.
Macron on myöntänyt, että radikalismi versoo lähiöiden getoissa, joihin köyhät ja näköalattomat on ahdettu.
Macronin tiukka linja on epäilemättä myös sisäpoliittinen strategia.
Näillä näkymin vuoden 2022 presidentinvaaleissa hänen päävastustajansa on äärioikeiston Marine Le Pen.
Macron uskaltaa koukata oikealle, koska Ranskan vasemmistolla ei ole tarpeeksi uskottavaa ehdokasta.
Riitelystä hyötyy myös moni muslimimaiden johtaja.
Esimerkiksi Erdoganille vihanlietsonta on keino irrottaa kansan huomio kehnosta taloustilanteesta.
Lisäksi oppositiopuolue CHP:n ehdokkaan nouseminen Istanbulin pormestariksi vuoden 2019 paikallisvaaleissa osoitti, että jopa Erdogan ja hänen AKP-puolueensa on haavoittuvainen.
Silti kiistelyn selittäminen pelkällä lyhyen aikavälin poliittisten irtopisteiden keräilyllä on laiskaa.
Kyse on myös jatkuvaa väittelyä herättävästä ranskalaisesta periaatteesta, jossa uskonnot ja valtio pidetään visusti erillään.
Siksi Charlie Hebdon saa julkaista tunteita kuohuttavia piirroksiaan, vaikka ne olisivat asiattomia ja osoittaisivat huonoa arvostelukykyä.
Niistä ei ole pakko pitää. Niitä voi inhota. Mutta ne eivät oikeuta murhaamaan.
Ulkomaista islamismia vieroksuvien puheidensa lisäksi Macron on sanonut, että hallitus toisensa perään on pettänyt Ranskassa asuvien muslimien luottamuksen.
Presidentti on myöntänyt, että radikalismi versoo lähiöiden getoissa, joihin köyhät ja näköalattomat on ahdettu.
Toivoa sopii, että tällä kertaa lupaukset monikulttuuristen alueiden paremmista elämisen ja menestymisen edellytyksistä oikeasti toteutetaan.
Ainakin kaikesta päätellen Elysée-palatsissa on nyt kova halu panna piste säännöllisin väliajoin maailmaa järkyttäville terroriteoille, joista on kuin varkain tullut ”uusi normaali”.