Tuulen suunta on kääntymässä
Hyvä puntari yhteiskunnan tuulen suunnasta on valtamedia. Nyt tuuli hakee uutta suuntaa.
Vielä muutama vuosi sitten monissa valtamedioissa tunnuttiin uskottavan pohjimmiltaan sosiaalidemokraattisen valtiomallin alati kasvaviin tehtäviin ja vuosi vuodelta laajenevaan hallintoon. Eilen (25.2.2024) Helsingin Sanomien päätoimittaja kyseenalaisti kolumnissaan jatkuvan hallinnon ja julkisen talouden kasvattamisen.
Hesarin jutussa oleellista on, että yhteiskunnan toimivuutta katsotaan kansalaisen – ihmisen näkökulmasta. ’’Kansalaisten säästöjen on tunnuttava myös hallinnossa’’ kuului eilinen otsikko vaativana.
Vaikka kysymys onkin ’vain’ yhdestä kolumnista, moni tulkitsi – ja ehkä toivoikin – sen samalla edustavan muutosta lehden linjassa.
Kun keskiöön asetetaan ihminen avautuvat politiikan kovat ytimet uudella tavalla. Valtiokeskeisyys antaa tilaa kansalaisten näkökulmalle kovissa ytimissä kuten talous-, asunto- tai sisäisen turvallisuuden politiikassa.
Lopulta kyse on ajattelutavasta. Siitä kuinka ja minkä kautta maailmaa hahmotamme. Valtio-, suurpääoma- vai ihmiskeskeinen ajattelu. Tämä asetelma on yhä voimissaan.
Tuulen suunta vaikuttaa olevan kääntymässä kohti ihmistä. Ja poispoispäin kaikkivoipaisesta ja kaikkialle laajenevasta valtiokeskeisyydestä. Globaalien korporaatioiden paras aika puolestaan ehkä jo meni.
Ihminen keskiöön, ja ollaan käymässä kohti keskustan perimäisiä ytimiä. Siksi ilmassa on iso mahdollisuus.
Petri Roininen, eurovaaliehdokas (kesk.)
Helsinki
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/