Tiestön kunto vaikuttaa liikennepäästöihin
Hallituksen liikenteen päästöjen puolitustavoitetta ei saa eikä ehkä voikaan toteuttaa vain askartelemalla ajoneuvojen parissa, vaan huomio on kohdistettava painokkaasti myös ajoneuvojen käyttöolosuhteisiin eli tiestön kuntoon erityisesti maaseudulla, missä liikenne on yksityisautoilun varassa mitä suurimmassa määrin.
Onko tarkoituksenmukaista pitää paikallisteitä heikossa kunnossa?
Voisiko asumisen keskittäminen isompiin taajamiin olla yhteiskunnallinen, strateginen tavoite, jota tuettaisiin tinkimällä tiestön hoidosta?
Toisaalta huonokuntoiset tiet heikentävät koko ajoneuvokannan kuntoa, mutta todennäköisesti myös nopeuttavat ainakin huonokuntoisimpien ajoneuvojen lopullista romuttamista eli autokannan nuorentamista ylipäätään, mikä tukisi hallituksen tavoitetta.
Sorapintaiset paikallistiet ovat useinkin hyvin huonossa kunnossa, mikä ilmenee muun muassa syvinä ja vaarallisina kuoppina.
Kuoppia kierrellessä tulee kuskin penkillä pohtineeksi, onko tienpidon oltava tällaista vai onko vaihtoehtoa.
Huonokuntoinen tie aiheuttaa ajoneuvon rikkoontumisia, hidastaa matkantekoa, kasvattaa polttoaine- ja rengaskuluja sekä ilmastopäästöjä, nostaa liikennevahinkoriskiä ja kasvattaa kuljettajan stressiä.
Huonokuntoisten teiden varrella asuvat joutuvat vielä todennäköisesti hankkimaan ajoneuvon ominaisuuksilla, jotka myötäilevät käyttöolosuhteita paremmin ja ovat kalliimpia kuin vastaavat kaupunkiautot.
Tien kunto riippuu sen hoitoon osoitetusta rahasta – yleensähän se ei ole riittävä, ja maksajaksi joutuu lopulta tien käyttäjä.
Mitä heikompi on tien kunto, keskimäärin sitä enemmän joutuu tienkäyttäjä panostamaan tiellä liikkumiseen suoraan omasta kukkarostaan. Kansalaiset maksavat siis erikseen siitä, että käyttävät heikkokuntoisia teitä.
Näyttää siltä, että tienpitäjä on alentanut hoitokustannukset sellaiselle tasolle minkä kansan tyytyväisyys antaa myöten – ehkä alemmaksikin. Tyytyväisyyttä kohentanee kansan muistissa vielä säilynyt romanttinen kuva kylätiestä hevoskärryineen.
Perustellusti voidaan sanoa, että paikallisteiden hoidossa syrjitään maaseudun asukkaita.
Rahaa kyllä riittää esimerkiksi valtateiden keskikaiteiden rakentamiseen, mutta kuinka tarpeellisia ne todella ovat suhteessa sorateiden hoitotasoon.
On olemassa vaihtoehto: Siirretään laskennallisesti tiestön huonosta kunnosta johtuvat käyttäjäkohtaiset kulut suoraan paikallisteiden hoitoon.
Otetaan uusi näkökulma, asetetaan tavoite nykyistä korkeammalle ja laitetaan tieverkko kuntoon tasapuolisesti myös maaseudulla.
Uuden ajattelun kautta voisimme pienentää liikenteen käyttökustannuksia, ajella paremmilla teillä hyväkuntoisilla autoilla ja vähentää liikenteen haitallisia päästöjä.
Samalla tulisi parannettua maaseudun elinvoimaisuutta.
Kalervo Stranius
filosofian tohtori
Viitasaari