Nyt se tapahtuu

Mielipide

Kansamme enemmistö on jo viikkoja julkisesti, kantaansa salaamatta, vaatinut liittymistä Natoon. Käytännössä poliitikot, joilla ei ole vielä kantaa, ovat vieneet asian jo niin pitkälle, että perääntyminen lienee mahdotonta.   

Nyt iloitaan esimerkiksi siitä, että käytännössä Marin pystyi Berliinissä varmistamaan Saksan tuen Suomen Nato-jäsenyydelle.

Tulisi kuitenkin muistaa Naton artikla, joka velvoittaa jäsenet huolehtimaan itse omasta puolustuksestaan. Muut jäsenmaat kyllä tukevat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta, lähinnä myymällä tälle entistä kalliimpia asejärjestelmiä.

Täytyä myös varautua siihen, ettei länsi mahdollisen ydinasesodan vaaran takia voisi sotilaallisesta puuttua asiaan. 

Tuntuu miltei huvittavalta, kun Nato-jäsenyyttä on jopa kannatettu sillä verukkeella, että upseereille Nato tarjoaa joka tapauksessa uusia uramahdollisuuksia.

Pitäisin liittymisen ehtona sitä, että Ruotsi liittyy puolustusliittoon samanaikaisesti. Suomalaisia sotilaita johtaisivat suomalaiset upseerit ja sitten sovittaisiin, montako divisioonaa tulee tarvittaessa apuun.

Yrjö Saraste

Sotaveteraani

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen