Metsätaloudelle työrauha
Suomalainen metsätalous perustuu kestävään metsänhoitoon.
Metsät ovat ekosysteemin perusta ja samalla myös henkisen hyvinvoinnin lähde. Suomi elää metsistä ja meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde.
Eränkäynti yhdessä marjastuksen ja sienestyksen kanssa ovat säilyneet osana suomalaista kulttuuria. Metsässä liikkuminen alentaa tutkitusti stressiä ja verenpainetta.
Luonnonsuojelualueiden määrää on lisätty ja suurin osa maamme suojelualueista sijaitsee Lapissa.
On ajauduttu tilanteeseen, jossa suojelun piiriin halutaan koko ajan uusia alueita. Päätehakkuuikään tulleet talousmetsät on helppo julistaa ikimetsiksi tunnepohjalta ilman sen kummempia perusteluja.
Tyypillisesti paikalliset asukkaat sivuutetaan kokonaan keskustelussa ja somekampanjoita ohjataan kehäkolmosen sisältä ja aina ulkomailta saakka.
Omaisuuden suoja on kuitenkin turvattu perustuslaissa. Määrän sijaan suojelussa tulee painottaa enemmän laatua.
Suojelualueilla on tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä ja paikalliset ihmiset ovat olleet valmiit hyväksymään luonnonsuojelualueiden perustamisen, kun samalla metsätalouden harjoittamiseen annetaan työrauha.
Hakkuiden laittomat keskeytykset kääntyvät itseään vastaan. Myös luonnonsuojelulla on oltava sosiaalinen toimilupa siinä missä muillakin maankäyttömuodoilla. Sosiaalista toimilupaa ei hankita neuvomalla lappilaisia ihmisiä, miten heidän tulee elää omalla kotiseudullaan.
Hiilineutraliteettitavoite on mahdotonta saavuttaa, mikäli luonnonvarojen taloudellinen hyödyntäminen estetään. Monimutkaisiin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia joko–tai-tyyppisiä ratkaisuja.
Petteri Salmijärvi
Puheenjohtaja
Keskustan Lapin piiri
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.