Lukijalta: Valhe ja totuus – uutisoinnin uskottavuus on tienhaarassa
Niin oikeaa kuin väärää tietoa ja harhaanjohtavaa informaatiota liikkuu suunnaton määrä kaikkialla. Mistä sitten ”matti meikäläinen” voi tietää, mikä on totta, mikä ei?
Sitä kun on oppinut ”sinisilmäisesti” luottamaan, että suomalaiset tiedotusvälineet tarkistavat asiat useammista lähteistä ja julkaisevat vain perusteellisesti tarkastettua totuutta myös aina puolueettomasti.
Elämme ajassa, jossa valhe ja vääristely ovat arkea ja kuitenkin valitettavasti usein myös tarkoituksellista. Jonkin tietyn kansanryhmän suosiminen on lisääntynyt merkittävästi. Tavalla tai toisella asiasta eri mieltä olevat vaietaan.
Siellä täällä riehuvien erilaisten sotapesäkkeiden ja konfliktien arviointi on ollut useimmiten vain toisen osapuolen suosimista, kuulemista ja uutisointia sekä ankarasti ”vastapuolta” tuomitsevaa.
Näissä tapauksissa ei edes haluta kuulla ja julkaista toisen osapuolen näkemyksiä tapahtumista tai asiasta, vaikka vain edes ”näkemyksenä”.
Joskus ”paljastuukin”, että julkaistu oikea tieto, asia tai tapahtuma on usein muuttunut matkassa kuin lasten leikin ”rikkinäinen puhelin”. Siinähän leikkijät kokoontuvat jonoon ja toisessa päässä oleva kuiskaa haluamansa viestin seuraavalle. Tämä kuiskaa kuulemansa eteenpäin, kunnes päästään jonon loppuun.
Useimmiten tuo alkuperäinen sana tai tarina on lopussa muuttunut tyystin. Tarinat muuttuvat. Niinpä asettuminen seisomaan rohkeasti jonkun asian ja eriävän mielipiteen taakse voi olla leimaavaa.
Mitä mieltä olet vellovasta avioliittokysymyksestä? Entäpä abortti-, homo- tai armomurhakeskustelusta? Tai mitä mieltä olet Israelin ja Hamasin välisestä yhteenotosta?
Mihin ovat kadonneet tiedotusvälineistä esimerkiksi nämä journalistin perusohjeet? Journalistin velvollisuus on pyrkiä kertomaan asiat totuudenmukaisesti tarkistamalla tiedot mahdollisimman hyvin ja suhtautuen kriittisesti tietolähteisiin.
Ovatko tiedotusvälineet rakentamassa uutta keskustelukulttuuria hyväksymällä valheet sekä puolitotuudet? Ovatko ne löytäneet Suomessa saman oivallisen tavan naamioida asiat, toisin sanoen peittää totuus, kuin naapurimaa Venäjä?
Kirjailija Mihail Šiškin valottaa valhetta ja totuutta kirjassa Sota vai rauha seuraavasti: ”Valhe ja totuus eivät ole samanlaisia Venäjällä ja lännessä. Venäjällä suurten sanojen tehtävä on asioiden naamiointi”.
Hän kertaa historiaa ja kuvailee, miten Neuvostoliitossa vuosikymmenien ajan valehdeltiin omille ja vieraille, eikä ketään häirinnyt, ettei kukaan uskonut ketään.
Samoin kielenkäyttö esimerkiksi eduskunnassa on monessa suhteessa muuttunut, keskustelukulttuuri on hyökkäävää, loukkaavaa ja epäkunnioittavaa.
Ketä tällainen ilmapiiri, sättimisen vuoropuhelu viime kädessä hyödyttää? Totuus ja avoin keskustelu asioista ovat rikkautta. Asiat voivat riidellä, mutta eivät ihmiset.
Pauli Sutinen
Lappeenranta
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/