Lukijalta: Lapin sodan uhrit
Kävimme eilen katsomassa Aku Louhimiehen uuden elokuvan “Lapin sota”. Se perustuu vuonna 2012 ilmestyneeseen Antti Tuurin teokseen Rauta-antura. Pääosassa sekä kirjassa että elokuvassa ovat saksalaisten kanssa yhteistyöhön ja suhteeseen ryhtyneet naiset.
Vaikutteita Louhimies lienee saanut myös vuonna 2020 ilmestyneestä Tommi Kinnusen kirjasta Ei kertonut katuvansa. Siinäkin joukko naisia kävelee Lapin sodan aikana halki erämaiden.
Kinnusen teokseen perustunut haastattelu esitettiin tänään uusintana Flinkkilä&Kellomäki -ohjelmassa.
Louhimiehen elokuva tuo ansiokkaasti esiin sodan syövereihin joutuneiden naisten dramaattiset vaiheet.
Ennen elokuviin menoa luin Helsingin Sanomissa siitä julkaistun arvion. Sen mukaan elokuvassa kävellään liian paljon. Sotatapahtumia on liian vähän.
Sodan kuvausta olisi minunkin mielestäni saanut olla hieman runsaammin, mutta enemmän kaipasin tietoa taistelujen merkityksestä.
Etenkin Torniossa ja Alatorniolla 1.-8.10.1944 käytyjen taistelujen merkitys olisi pitänyt tuoda esiin.
Suomalaisten joukkojen lokakuun alussa suorittama maihinnousu Tornioon käynnisti Lapin sodan verisimmät ja rajuimmat yksittäiset taistelut. Niitä on kutsuttu itsenäisen Suomen viimeiseksi suurtaisteluksi.
Tämän operaation aikana kaatui yli puolet koko Lapin sodan suomalaisista sankarivainajista. Kaatuneita oli noin 450, haavoittuneita noin 1300.
Tornion taistelujen merkitys olisi voitu tuoda helposti esiin vaikkapa tekstinä valkokankaalle, joita elokuvassa käytettiin runsaasti.
Lapin sotaan osallistuivat myös lähimmät sukulaiseni. Tornion taisteluissa kaatuneiden joukossa oli enoni Tuomas Kaijankoski. Tuomas oli syntynyt Kempeleessä 17.2.1921. Hän kaatui 6.10.1944 Alavojakkalassa käynnistetyn hyökkäyksen yhteydessä.
Ennen Lapin sotaa Tuomas osallistui kesäkuussa 1941 alkaneen jatkosodan hyökkäysvaiheeseen Kiestingissä ja asemasotaan Uhtuan suunnalla.
Neuvostoarmeijan käynnistämän suurhyökkäyksen aikana Tuomas osallistui Kannaksen vetäytymis- ja torjuntataisteluihin.
Jatkosodan päätyttyä seurasi kohtalokas komennus Lapin sodan rintamalle.
Myös isäni ja hänen veljensä joutuivat osallistumaan Lapin sotaan, mutta säästyivät pahimmalta.
Isäni Eemeli Väyrynen ei osallistunut talvisotaan. Kutsunnassa hänet oli vapautettu palveluksesta terveydellisistä syistä. Välirauhan aikana isäni määrättiin palvelukseen, ja jatkosotaan hän osallistui alusta loppuun.
Isän vanhin veli Eino Väyrynen osallistui koko ajan talvi- ja jatkosotaan. Eero ja Esko Väyrynen tulivat mukaan jatkosodan aikana.
Isäni kotiutettiin Tervolassa 15.11. Samoihin aikoihin kotiutettiin hänen vanhimmat veljensä Eino ja Eero.
Esko veljistä nuorimpana joutui käymään Lapin-sodan loppuun saakka. Koviin taisteluihin hän ei joutunut.
Eniten Aku Louhimiehen elokuvassa kaipasin sitä, että siinä olisi käsitelty Lapin sodan kytkentöjä Suomen poliittiseen historiaan. Kieltämättä tämä olisi ollut vaikeaa elokuvassa, joka rakentui draamaan sodan vaikutuksista ihmisten kohtaloihin.
Elokuva antoi meille virikkeen seuraavien Pohjanranta-keskustelujen järjestämiseen. Lapin sodan poliittiseen taustaan ja merkitykseen paneudutaan Tampereen kirjastotalo Metson Lehmus-salissa lauantaina 28.11.2026 klo 10–15. Alustajina ovat professori Vilho Harle ja tohtori Pekka Visuri.
Tilaisuudessa paneudutaan Suomen ulkopolitiikan tähänastisiin vaiheisiin ja tulevaisuuteen myös videolla viime kesänä Pohjanrannassa esitetystä näytelmästä “uomi Snellmanin, Ståhlbergin ja Kekkosen linjalla. Sen jälkeen esitän ajatuksiani siitä, millainen Suomen linjan pitäisi nyt ja tulevaisuudessa olla.
Paavo Väyrynen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/