Hyvinvointia edistämällä vahvistamme yhteistä turvallisuuttamme
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on meidän kaikkien yhteisellä vastuulla. On tärkeää vahvistaa yhteistyötä kuntien välillä ja järjestöjen kanssa naapurin apua unohtamatta turvallisuuden vahvistamiseksi.
Hyvinvointia ei ole ilman turvallisuutta, se on peruselämisen edellytys.
Turvallisuuden tärkeyden merkitys korostuu tänä päivänä entisestään eläessämme hyvin epävarmassa ajassamme.
Turvallisuuden tunteemme tarvitsee meidän yhteistä luottamusta toinen toisiimme niin Suomessa asuvien, päättäjien ja viranomaisten yhteisissä arjen ympäristöissä.
On tärkeää kiinnittää huomiota sisäiseen turvallisuuteemme huomioiden perheiden lähisuhdeväkivallan eri muotoja ja päihteiden väärinkäyttöä sekä ulkoiseen turvallisuuteemme huomioiden kaupunkien ja kuntien palveluverkot yhdessä yhteiskunnan palveluverkon kanssa.
Näitä molempia turvallisuuden muotoja haastaa taloudellinen kiristynyt tilanne, jossa riskinä on nähtävissä nousevana keskittämisen kulttuuri esimerkiksi palvelujen siirtyminen mahdollisesti yhä kauemmaksi kotiosoitteesta katsottuna.
Halutaanko näin tulevaisuudessa? Meidän kaikkien yhteisen turvallisuuden takaamiseksi tarvitsemme asutusta ja palveluita kaikkialla erilaisissa muodoissa digitaalisuutta hyödyntäen.
On tärkeää kiinnittää huomioita ennaltaehkäistävien palveluiden kehittämiseen entistä laaja-alaisemmin. Vielä ei olla maalissa.
Turvallisuus ei tarkoita pelkästään eri riskien ja uhkien poissaoloa, vaan myös luottamusta omiin ja meidän koko yhteiskuntamme kykyihin suojautua niitä vastaan sekä palauttaa turvallisuuden taso entiselleen.
Turvallisuutta olisikin tarkasteltava osana hyvinvointia ja siitä huolehtiminen ei ole kustannus vaan investointi eli satsaus parempaan huomiseen ja tulevaisuuteen.
Meidän tulee entistä enemmän vahvistaa ja olla edistämässä elinvoimapolitiikkaa etenkin Itä-Suomeen turvallisuuden vahvistamiseksi, joka on meidän koko Suomen hyvinvoinnin etu.
Minna Leinonen
Kajaanin kaupunginvaltuutettu
Keskustanaisten Kainuun piirin pj.
Keskustan Kainuun piirin varapj.
Suomen Keskustanaisten hallituksen jäsen
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/