Huomenna äänestämään!
Eurovaalikampanjan loppusuora on meneillään. Ennakkoäänestys on ohi ja huomenna sunnuntaina 9.6.2024 on edessä varsinainen vaalipäivä.
Viikkoja kestäneen vaalikampanjan aikana keskustan ehdokas Katri Kulmunilla on ollut ilo ja kunnia tavata satoja suomalaisia. Hän on saanut kuulla terveisiä ja myös murheita eri elämäntilanteita kokevilta ihmisiltä. Nämä kokemukset ovat kannustaneet ja myös liikuttaneet häntä syvästi.
Kampanjan aikana Katrin ja Jyrkin perhe on saanut kokea myös elämän suurimpia asioita. Heille syntyi viime viikonloppuna toinen terve lapsi, poikavauva. He ovat kiitollisia tästä elämän lahjasta.
Eurooppa on suurten murrosten keskellä. Tulevalla vaalikaudella tullaan tekemään suuria päätöksiä, joilla on vaikutuksia myös meidän suomalaisten elämään.
Uskon, että Katrin kokemuksesta puolueen puheenjohtajana, kansanedustajana ja ministerinä on apua tässä työssä.
Katri haluaa edustaa Teitä suomalaisena Euroopassa. Muista käydä äänestämässä huomenna, jos et tehnyt sitä jo ennakkoon!
Tehdään yhdessä Euroopasta parempi paikka meille kaikille.
Petri Neittaanmäki
yhteiskuntatieteiden maisteri, kansanedustaja 1999-2007
Jyväskylä / Bryssel